Uutisia ja lainauksia, viikko 47

Viikko sitten kirjoitettu avoimeen koodiin ja Linuxiin keskittynyt lainaus- ja uutiskooste sai jonkin verran positiivista palautetta joten näyttäisi siltä että uutisten koostaminen kannattaa jatkossakin.

Tällä viikolla yleisimmät uutisaiheet pyörivät lähinnä Microsoftin ja Novellin keskinäisen sopimuksen ympärillä. Joitain uusia kommentteja ja linkkejä on aiheesta ilmestynyt myös edelliseen uutiskoosteeseen. Käyttöliittymien yksinkertaistaminen taitaa olla kuumaa perunaa, siitäesimerkkinä $100 kannettavan käyttöliittymävideo sekä ikäihmisille viritetty DAD-Linux. Asiaan.


Ubuntu Open Week

Alkavalla viikolla Canonical, Ubuntun kaupallinen sponsori järjestää Ubuntusta kiinnostuneille sarjan verkkotyöpajoja joissa voi oppia Ubuntusta, keskustella Ubuntun ydinkehittäjien kanssa, oppia Ubuntu-yhteisöstä, osallistua avoimeen keskusteluun Ubuntun perustajan Mark Shuttlewothin kanssa ja paljon muuta. Sessiohin osallistuminen tapahtuu IRC:n välityksellä kanavalla #ubuntu-classroom, palvelimena irc.freenode.net. Ensimmäinen sessio on maanantaina klo 17 Suomen aikaa. Perjantaipäivä on omistettu uusille Ubuntun kehittämisestä ja yhteisöstä kiinnostuneiden kysymyksille.

https://wiki.ubuntu.com/UbuntuOpenWeek


Debian valmistautuu julkaisuun

DebianDebian valmistautuu uuden version 4.0 alias Etch joulukuuksi suunniteltuun julkaisuun. Debian on Linux-jakeluversio, johon Ubuntukin perustuu, Debianin kehityssykli on huomattavasti Ubuntun kuuden kuukauden sykliä hitaampi, edellinen julkaisu (3.1 alias Sarge) tapahtui 6.6.2005. Debiania kehittää n. 2000 ihmistä ympäri maailman joten pelkkä kehityksen koordinointi vaatii paljon työtä. Kehitysyhteisössä on myös väännetty kättä mm. joidenkin kehittäjien palkitsemisesta sekä pakettivarastojen siivoamisesta vapaiksi suljetun koodin paketeista.

http://www.linux.com/article.pl?sid=06/11/21/1552223


Mark vaahtoaa Linux-tuesta

Mark Shuttleworth kirjoittaa bloginsa ‘Voitettavia haasteita’ – sarjassaan tällä kertaa siitä, mitä hän ajattelee kuullessaan ihmisten sanovan ‘Linuxia ei tueta’. Hän luettelee listan isoja softataloja jotka tarjoavat Linux-tukea ja väittää että ihmisten asenteisiin vaikuttaa suuresti se, että ehkä heidän lähiympäristössään ei ole Linux-tukea. Tätä ei kuitenkaan pidä yleistää tuoksi tokaisuksi ‘Linuxia ei tueta’. Mark rohkaiseekin julkisia tahoja pitämään ääntä Linuxin käytöstä, jotta tämä motivoisi myös yrityksiä tutustumaan Linuxiin ja kannustamaan pienempiäkin yrityksiä tarjoamaan Linux-tukea.

http://www.markshuttleworth.com/archives/69


Ensimmäiset One Laptop Per Child -koneet valmistettu

OLPC - tietokone(kuva: laptop.org) OLPC on mm. MIT:n sadan dollarin hintainen kannettava tietokone joka on suunnattu köyhien maiden lasten käyttöön. Erityisiä vaatimuksia laitteelle asettavat mahdollinen sähkön puute, kirkas auringonvalo (ja UV-säteily), pölyiset olosuhteet ja harvat verkkoyhteydet. Koneissa on 7.5″ näyttö, 500MHz prosessori, 128MB käyttömuistia, 500MB flash-muisti tiedostojen tallennuksiin, langaton verkkoyhteys (ad-hoc) toisiin samanlaisiin koneisiin ja Internetiin sekä USB2 – liittimet. Kone tulee sisältämään mm. otteita Wikipedian artikkeleista. Virtaa koneeseen voi ladata mm. erillisellä veivattavalla tai poljettavalla laitteella.

Ensimmäinen OLPC koottiin tuotantolinjalla noin 35 kokoojan voimin. Ensimmäisenä päivänä koneita koottiin 221 kappaletta, kaksi päivää myöhemmin 600 lisäkonetta. Laitteiden konkretisoituminen aktivoi myös ohjelmapuolta kun kehittäjät vihdoin pystyvät näkemään miltä fontit näyttävät, miltä näppäimistö tuntuu ja mikä laitteen todellinen suorituskyky on. Koneeseen oletuksena asennettavaan Fedora Core – pohjaiseen Linuxiin julkaistiin uusi versio käyttöliittymästä, web-selaimesta, musiikkiohjelmista, verkkojen hallinnasta, keskusteluohjelmasta sekä teksinkäsittelystä. Käyttöliittymän esittelyvideo löytyy Youtubesta.

http://laptop.media.mit.edu/
http://www.youtube.com/watch?v=DwzCsOFxT-U


MySQL:n Mårten Mickos valittu vuoden vaikuttajaksi sekä palkittu avoimen lähdekoodin edistämisestä

Tietoviikko kokoaa vuosittain listan sadasta ITC-vaikuttajasta. Tällä kertaa vuoden vaikuttajaksi valittiin avoimeen koodiin perustuvan MySQL-tietokannan luoneen yhtiön suomalainen toimitusjohtaja Mårten Mickos. Muista listalla olevista nimistä esiin nousee suomalainen Linuxin luoja Linus Torvalds ammattinimikkeellä ‘fellow’.

Muutama päivä myöhemmin Nokia palkitsi Mickosin 10 000 euron tunnustuspalkinnolla avoimen lähdekoodin käytön edistämisestä ja ansiokkaasta ohjelmistoalan yrityksen kehittämisestä.

Nokian lehdistötiedotteesta: Mårten Mickosilla on vahvat ansiot kansainvälisten teknologiayritysten johtotehtävistä. Hän on toiminut vuodesta 2001 lähtien avointa lähdekoodia hyödyntävän MySQL-yrityksen toimitusjohtajana. Mickos tunnetaan Open Source -yhteisön voimakkaana puolestapuhujana, ja hänen johtamansa MySQL on ollut edelläkävijä liiketoiminnan kehittämisessä avoimen lähdekoodin ympärille. Mickos on kysytty puhuja alan kansainvälisissä tilaisuuksissa, joissa erityisesti hänen kokemuksensa uusien liiketoimintamallien kehittämisessä ja innovaation tukemisessa herättää kiinnostusta.

“Jokainen yritys panostaa paljon luovuuden ylläpitämiseen ja innoittamiseen. Avoimessa innovaatiossa on paljon voimaa. Internetin uusien palveluiden yhteisöllisyys ja avoimuus vahvistaa sitä uskoa, mikä Nokiassa on ollut vallalla pitkään: avoimet standardit ja alustat ovat pohja menestykselle. Ne mahdollistavat teknologian yhteentoimivuuden, kannustavat luovuuteen ja terveeseen kilpailuun, mikä taas antaa kuluttajalle enemmän vaihtoehtoja ja avaa uusia markkinoita”, sanoi Säätiön juhlassa puhunut Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila.

http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=1067666 http://press.nokia.fi/PR/200611/1089661_4.html


MS – Novell -sopimuksen jälkipyykkiä

Osoitellaan sormilla, kirjoitellaan erilaisia avoimia kirjeitä, lähdetään evakkoon ‘petturiporukasta’ ja toivotetaan evakot tervetulleiksi uusiin ympyröihin.

“Linux users to Microsoft: What ‘balance sheet liability’?”
http://www.computerworld.com/…/articleId=9005338

“Mark Shuttleworth: Welcome OpenSUSE developers!”
http://www.markshuttleworth.com/archives/81


Iskälle Sovellukset KÄyttöön (ISKÄ)

Adam Trickett on muokannut Debianista ja KDE:stä heikkonäköisen, lähes 70-vuotiaan isänsä käyttöön sopivan version. Suuret fontit, automaattikirjautuminen, tuplaklikkauksen poisto, jättimäinen kursori, selkeät kuvakkeet, siivottu KDE-valikko, jne. Hiiren käyttöä hän harjoitutti yksinkertaisilla peleillä. Näistä kokemuksistaan hän on kirjoittanut artikkelin Desktop Adapted for Dad (DAD). Artikkeli on julkaistu ruutukaappauksineen myös British HCI Group Interfaces -lehdessä. Onko sinun vanhemmillasi kone joka on heidän mielestään helppo käyttää?

Yrityksensä sivuilla hän kertoo lisää vinkkejä käytettävyyden lisäämiseksi sekä ohjeita aloittelevalle Linux-käyttäjälle: tärkein valintaperusta Linux-jakeluversiolle on tuen saatavuus. Lähipiiristä täytyy löytyä joku joka tietää kyseisestä jakeluversiosta aloittelijaa enemmän ja pystyy auttamaan ongelmia kohdattaessa.

http://www.debian-administration.org/articles/466
Artikkeli ruutukaappauksineen (PDF):
http://www.bcs-hci.org.uk/interfaces/interfaces67.pdf

Ubuntu Weekly Newsletter

Viikoittain ilmestyvä Ubuntu-viikkokirje kertoo, että Ubuntun seuraavan version Feistyn julkaisuaikataulu on julkaistu, Ubuntu Custmization Kit mahdollistaa oman Ubuntu-version julkaisun ja että Feistyyn tulee entistä parempaa tukea verkkojen hallinnalle, esim. verkosta toiseen vaihtaminen helpottuu uusien työkalujen myötä

https://wiki.ubuntu.com/UbuntuWeeklyNewsletter/Issue22


Risto H. Kurppa

9 Responses to “Uutisia ja lainauksia, viikko 47”

  1. E.K.Virtanen Says:

    Jälleen mainio paketti informaatiota. One Laptop Per Child oli jo itseltäni päässyt kokonaan unohtumaan. Mukava huomata että se toteutui hienosti.
    Lisää näitä. =)

  2. Samuel Hovi Says:

    Loistavaa, lisää näitä. Taas informatiivinen kooste viikon tapahtumista open source -rintamalla.

  3. Risto H. Kurppa Says:

    Pitäisikö artikkelien olla pidempiä / lyhyempiä? Eli enemmän linkkilistatyyppistä vai ehyempiä uutisia jotka kertovat jutut riittävän tarkkaa eikä linkkiä tarvitse vilkaista? Pitäisikö artikkelien yhteyteen liittää kirjoittajien omaa analyysiä aiheesta vai pitäytyä tiukasti puolueettomassa uutisoinnissa?

  4. E.K.Virtanen Says:

    Puolueetonta yhteenvetoa. Juttujen pituudet ja lainaukset osuvat nyt kyllä ihan nappiin. Ei ainakaan mitään linkkilistan tyylistä, mutta toisaalta tyhmää se olisi koko uutinen tänne kopioida.

  5. Mikko Huovila Says:

    Todella hyvää työtä! Hyvin referoituja uutisia. Juuri sopivan mittaisia, että pääsee jyvälle, mistä on kysymys. Tarkemmin voi sitten lukea linkistä…

  6. Teemu Likonen Says:

    Jutun »Debian valmistautuu julkaisuun» tiivistelmä oli jotenkin tyypillisen ubuntuistinen. Itse artikkeli kertoi haastattelun avustuksella, mitä kaikkea kuuluu Debianin valmistelemiseen julkaisukelpoiseksi: teknisiä kysymyksiä, haasteita ja ongelmia. Riston yhteenveto sen sijaan ilmaisee kärjistetysti, että »Ubuntu on parempi, koska se ilmestyy useammin, ja Debianissa on muutenkin ongelmia». Julkaisun valmistelussa esiintyneet ongelmat eivät olleet artikkelin päähuomio, ei myöskään Debianin ja Ubuntun erot. Näin ollen tiivistelmä kertoi enemmän kirjoittajasta kuin varsinaisesta artikkelista. On hyvä tapa, että mielipiteet ja uutiset erotetaan selkeästi toisistaan.

  7. Risto H. Kurppa Says:

    OLPC-projektin perustaja Nicholas Negroponte toimitti yhden ensimmäisistä koneista Brasilian presidentille Luiz Inacio Lula da Silvalle. Tämän viikon alussa toimitetaan 50 konetta Brasilialaisiin kouluihin kokeiltavaksi. Vuoden 2007 alussa aloitetaan toimitukset Argentinaan, Nigeriaan ja Thaimaaseen.

    Knoppitietoa: tämä Negroponte on USA:n tiedustelujehun John Negroponten veli.

    Lähde:
    http://www.iht.com

    @Teemu:
    Kiitos palautteesta! Pyrin parhaani mukaan referoimaan uutisia puolueettomasti. Koska en kuitenkaan käännä artikkeleja kokonaisuudessaan, joudun valitsemaan sieltä jotain paloja jotka tuon lukijalle. Tässä valinnassa epäilemättä käytän häikäilemättä hyväksi ubuntuistista näkökulmaani ja valitsen paloja jotka saattaisivat Ubuntu-käyttäjää kiinnostaa. Tämä sallittakoon, onhan kyseessä kuitenkin Ubuntu-blogi.

    Myönnän että tuo Ubuntun 6kk-syklin mainitseminen ei kuulu varsinaisesti uutiseen. Mielestäni Ubuntun syklin mainitseminen kuitenkin antaa lukijalle vertailudataa Debianin syklin pituuden arviointiin ja Ubuntun sykli lienee tässä kohtaa paras esimerkki, onhan se oletettavasti lähimpänä blogin lukijan sydäntä.

    Mielessä kävi myös mainita Debianin testing- ja stable – versioiden eroista ja testingin jatkuvasta päivittämisestä. Jätin tämän kuitenkin pois selkeästi uutisen sivuun menevänä.

    Tuosta ‘Debianissa on muutenkin ongelmia’ – yhteenvedostasi: En keksi miten olisin voinut muuten mainita kohdatut ongelmat. Typerältä kuulostaisi lisäheitto ‘On niitä muuten Ubuntunkin kehityksessä’.

    Päähuomio mielestäni uutisessa oli ilmaista että Debianista on tulossa uusi versio, mikä Debian on (tällä kertaa erityisesti suhteessa Ubuntuun) ja mitä merkitsee Debianin uusi versio (harvoin päivittyvä eli suuri tapaus) ja mitä tämä päivitys edellyttää (runsaasti koordinointia). Olisi ehkä pitänyt yrittää tuoda näitä kantoja selkeämmin esille. Mielestäni kuitenkin lukijalle on jätetty vapaus arvioida kehityssyklin pituuden mahdollinen vaikutus paremmuuteen.

    Jos Teemu kiinnostaa niin olet tervetullut uutistiimiin mukaan. Pistä viestiä niin saat lisätietoa.

    Lisäys 28.11.2006 09:00: Thaimaalta kenkaa OLPC-projektille

    Thaimaan uusi opetusministeri Wijit Srisa-arn sanoi että projekti on tiputettu vuoden 2007 budjetista sillä ‘sillä ei ole mitään tekemistä opetuksen laadun parantamisen kanssa’.
    http://bangkokpost.net/News/28Nov2006_news04.php

    Thaimaassa näyttää olevan muutenkin OS-vastaista asennetta liikkeellä ministeritasolla. ICT-ministeri Sitthichai Pokai-udom sanoi muutama viikko sitten että ‘Avoimella koodilla ei ole tekijänoikeutta. Kuka tahansa voi käyttää sitä ja kaikista idoistasi tulee yhteistä omaisuutta. Jos kukaan ei voi tehdä siitä rahaa, ei ole myöskään kehitystä ja nämä OS-ohjelmat vanhenevat pian.’ Hän sanoi myös että usein avoimen koodin ohjelmia hylätään ja kehitys keskeytyy. Tämä johtaa suureen määrään huonotasoisia ohjelmia joissa on paljon bugeja. ‘Jos osaan ohjelmoijana kirjoittaa hyvää koodia, miksi antaisin sen pois? Thaimaa pystyy tekemään hyvää koodia ilman avointa koodia’.
    http://bangkokpost.net/151106_Database/15Nov2006_data001.php

  8. Jussi Nykänen Says:

    Vielä hiukan MS – Novell -asiaa. Tärkeimmät kysymykset ja vastaukset OpenSUSEn järjestämästä IRC-sessiosta:
    http://www.linux.com/article.pl?sid=06/11/27/2113210

    Ja laitetaan nyt tämäkin, pientä parodiaa Shuttleworthin kirjeestä:
    https://lists.ubuntu.com/archives/ubuntu-devel/2006-November/022578.html

    Niin, ja onhan Mark myös vastannut blogissaan kritiikkiin – tosin olisin ainakin itse kaivannut hiukan lisää juttua myös binääriajureita koskeviin kysymyksiin. Ehkäpä näistä tulee Ubuntu Open Weekissä vielä ihan riittämiin juttua ja jos tulee, niin eiköhän niistä sitten ilmesty lyhennelmiä luettavaksi.

    Toivottavasti energiaa ei mene kinasteluun kuitenkaan kovin paljoa ja yhteinen sävel löytyy. Keskustelu ja kyseenalaistaminen ovat tietysti hyväksi kunhan sopu säilyy.

    EDIT: Nyt on Markin blogissa aiemmin kaipaamaani juttua: http://www.markshuttleworth.com/archives/84

  9. Risto H. Kurppa Says:

    Täällä aivan mainioita juttuja tuosta $100 – läppäristä. Projektin perustaja Negroponte on pitänyt esityksen Hong Kongissa, NetEvents – tapahtumassa.
    Blogiviesti on jonkinlainen kooste hänen puheestaan ja kertoo mielenkiintoisia juttuja esim. turvallisuustekijöistä jne jne.

    “Whoever put the capslock key about the shift key has to be so perverted.”

    “How about Microsoft? I’ve known Bill his entire adult life. We put in an SD slot just for Bill, we didn’t need it, so it can run Windows. The machines are at Microsoft right now, having Windows put on. They have a genuine issue with open source. They struggle with it. It’s their issue. Intel’s issue is less genuine, we don’t use their processor. We went to them, they turned it down, went to AMD, they accepted in less than 3 hours. ”

    http://community.zdnet.co.uk/blog/0,1000000567,10004643o-2000331777b,00.htm

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!