Edgy, nimensä veroinen?

Nyt kun tässä on jonkin aikaa elelty valmiin Edgyn kanssa, on julkaisun luonnekin alkanut hiljalleen paljastua. Itse päivitin Edgyyn hieman kehityssyklin puolivälin jälkeen ja tietynlainen epävakaus tietysti kuului asiaan ja sen hyväksyikin helposti. Julkaisun jälkeen tilanne on hieman toinen ja jäljelle jääneet bugit alkavat häiritsemään.

Edgystä ei koskaan ollut tarkoituskaan tulla mitään erityisen viimeisteltyä versiota, sillä kehityssyklin pituus oli miltei kaksi kuukautta tavallista lyhyempi. Lisäksi tarkoituksena oli kokeilla uusia ja mahdollisesti riskialttiitakin juttuja, koska aikaisemmin julkaistua Dapperia tuettaisiin työpöydällä vuosia ja serverillä vieläkin kauemmin. Dapperin oli siis tarkoitus jäädäkin ‘vakaaksi’ Ubuntuksi vielä Edgyn aikanakin.

Ongelmia onkin ollut… päivitys ei ole sujuva, usplash ei toimi kunnolla, beagled-helper vie kaiken prosessoriajan, OpenOffice kaatuu jos siitä yrittää kopioida muotoiltua tekstiä muualle, jne. Lisäksi osa softasta (mm. Gaim) on beta-tasolla eikä tältä kannalta tärkeitä päivityksiä ole näkynyt.

Kaikesta huolimatta taidan itse olla siinä määrin uuden softan ystävä, että käytän loppujen lopuksi kuitenkin mieluummin Edgyä. Uusi Gnome on mielestäni erinomainen ja varsinkin Totemin sekä Totem-pluginin saamat parannukset ovat merkittäviä. Tavallaan initin vaihtaminen Upstartiinkin on verraten kunnianhimoinen tavoite. Tai vaihtohan jo tapahtuikin, mutta nähtäväksi jää miten Upstart kehittyy ja lunastaako se lopulta antamansa lupaukset. Eniten itseäni häiritsevät ongelmat (Beagle ja Gaim) ovat ratkenneet kohdaltani mukavasti kääntämällä uudemmat versiot itse.

Eiköhän tämä vielä tästä… Feistyä odotellessa.

Janne Johansson

6 Responses to “Edgy, nimensä veroinen?”

  1. rhk Says:

    Kubuntu – puolella dapperista edgyyn päivittäminen toi tullessaan mm. uuden KDE:n (joka tosin on saatavilla myös Dapperilla). Tietysti upstart ja aigxl on uutta myös.

    Päivitys tosiaan on ollut kautta linjan hyvin epävakaa. Tietämäni neljä päivittäjää ovat kaikki joutuneet ajelemaan ylimääräisiä dpkg ja apt-get – komentoja kun jokin paketti on ruvennut kenkkuilemaan. Harmihan se on että päivittäminen ei suju yhtä unelmana kuin breezystä dapperiin.

    Mutta kun päivityksen vihdoin sai läpi, toimii tämä mukavasti. No, jos ei lasketa audacityn valikoiden katoamista jonkinlaiseksi tappioksi. Alkuun myöskään KDE:n sessiot eivät tallentuneet mutta se bugi saatiin korjattua.

    Sama täällä, Feistyä odotellessa..

    r

  2. Mikko Huovila Says:

    Mulla ei ole Edgyn kanssa suurempia ongelmia. Tein päivityksen vasta, kun virallinen julkistus oli suoritettu. Edgy tuntuu nopeammalle kuin Dapper ja ehkä jopa vakaammallekin. Tosin uudistuksia on todella vähän. Ennen sitä odotti uuden version julkistamista innolla, mutta nyt ei tullut mitään uutta ja dramaattista. Gnomesta ja ohjelmista uudempia versioita, mutta loppuen lopuksi kovinkaan monet asiat eivät muuttuneet.

    Tuo päivittäminen sujui minulta hieman takkuillen. Tosin niin se on ilmeisesti mennyt muillakin. Kyselin foorumilla joku aika sitten, onko kukaan onnistunut päivittämisessä Ubuntun virallisen ohjeistuksen mukaan, eli graafista työkalua käyttämällä. Kukaan ei ole ilmoittautunut.

    Olen pitänyt Ubuntun yhtenä suurimmista vahvuuksista päivittämisen helppoutta versiosta toiseen. Valitettavasti tämä tökkii Edgyssä todella pahasti. En muista, että aiemmissa päivityksissä olisi ollut tällaisia ongelmia (Hoary->Breezy->Dapper). Toivottavasti nämä ongelmat tullaan korjaamaan jatkossa.

    Joka tapauksessa olen kuitenkin tyytyväinen Edgyyn. Tämä ei todellakaan ole mielestäni kovin ‘edge’, mihin nimi viittaa, vaan hieman eteenpäin kehitelty Dapper. Minun kokemukseni onkin siis hieman erilainen kuin Jannella. Kenties päivittämisellä vasta julkaisun jälkeen on ollut vaikutusta asiaan…

  3. Jussi Nykänen Says:

    K: Mitä sille viiltävälle reunalle sitten tapahtui, miksi ulkonäkö on melko Dappermainen?
    V: http://www.linux.com/article.pl?sid=06/11/14/1714241

  4. Gefa Says:

    No tuota,kokeilin päivitellä Kubuntua,ihan officiaali ohjeistuksella,eikä lopputulos ollut kovin mairitteleva,joten ajoin Edgyn puhtaalta pöydältä,Dapper kun jätti jotain jännää pohjalle kuitenkin ilmeisesti pyörimään ja rupesi kaatuilemaan vähän yhtä ja toista,mm määrätyt Dapperissa olleet pluginit kenkkuili aikasen lailla,kummittelivat “kivasti” päivityksen alta,vaikka niitä poistin koko pinon,mutta kuka nyt sitten niitä kaikkia aina muistaa…Varsinkin jos kiire testaamaan uudempaa distroa xD
    Backupit tärkeistä usb levylle ja homma alusta alkaen:Nyt toimii kuin junan vessa…

  5. Mikko Huovila Says:

    Nyt mäkin huomasin tän OpenOfficen bugin, jossa leikkaaminen ja liimaaminen ei onnistu muihin ohjelmiin. Onpas hölmö juttu!

  6. Jussi Nykänen Says:

    Sama homma, eilen törmäsin siihen. Tosin onnistuin sitten kuitenkin lopulta kopioimaan gedittiin ilman, että OpenOffice kaatui. Tosin tämä ilmeisesti siksi, että silloinhan muotoiluja ei kopioida. En onneksi niitä tarvinnutkaan tällä kertaa. Harmittava bugi kyllä.

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!