Ensikosketus Feistyyn

Päätinpä tässä hetken mielijohteesta päivittää Feistyyn, uuden version julkaisu kun on jo niin lähellä, että uskoisin tämän jo toimivan riittävän hyvin. Päivitys sujui yllättävän hyvin kun ottaa huomioon, että kyseessä on vielä kehitysversio.

Suoritin päivityksen tarkoituksella peruskäyttäjille suositellulla update-managerilla, jotta näkisin, onko siitä mihinkään 🙂 Ja aika hyvinhän se hommansa hoiti.

Päivitys

Aluksi update-manager muistutti, että kyseessä on kehitysversio ja ei ehkä toimi ja niin edelleen. No, se ei pelaa joka pelkää ja eteenpäin! Seuraavaksi ohjelma huomasi, että minulla onkin joitain epävirallisia pakettilähteitä käytössä, ja ilmoitti poistavansa ne käytöstä. Itse asiassa se vain kommentoi kyseiset rivit /etc/apt/sources.list-tiedostosta, joten niiden palauttaminen käyttöön on tarvittaessa helppoa päivityksen jälkeen.

Sitten olikin vuorossa itse päivitysoperaatio, tiedostoja olikin ladattavaksi asti yhteensä noin puolitoista gigatavua. Päivitysten lataamiseen kuluikin sitten megasella yhteydelläni kolmisen tuntia ja niiden purkamiseen ja asentamiseen lähestulkoon toinen mokoma.

Samalla update-manager ilmoitti, että se poistaa joitain paketteja. Mitään selitystä niiden poistamiseen ei annettu, mutta nimien perusteella paketit olivat pääosin sellaisia, jotka olin asentanut epävirallisista pakettilähteistä.

Uudelleenkäynnistys…
Operaation valmistuttua ohjelma kehotti käynnistämään koneen uudelleen. Tein työtä käskettyä, ja bootissa eteen ilmestyikin hieman erilainen Kubuntun boottikuva, ja Feisty lähti käynnistymään kiltisti. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä käynnistysprosessi ei sujunut loppuun asti, vaan se herjasi virheistä levyosioita liitettäessä, heitti minut konsoliin ja kysyi rootin(!) salasanaa. Onnekseni käytän rootin tunnusta ylläpitotöissä sudon sijaan, joten minulla oli antaa kyseinen salasana ja pääsin komentoriville, mutta mitä jos en olisi ollut asettanut rootin salasanaa? (toki ilman salasanaa boottia olisi voinut jatkaa, ja järjestelmä olisi käynnistynyt ihan siististi, sillä ongelma ei ollut vakava).

Pikaisella tutkimisella ongelmaksi paljastui se, että jostain syystä käsin fstabiin lisäämiäni levyosioita /dev/hda10 ja /dev/hda11 ei löytynyt (muut osiot löytyivät, sillä ne ovat fstabissa noilla mystisillä UUID-tunnuksilla). Myöhemmin huomasin, että jostain syystä feisty käsittelee /dev/hda-kiintolevyäni /dev/sda-levynä! En ole vielä ehtinyt tutkimaan onko tämä bugi vai “ominaisuus”, toivoisin melkein sen olevan bugi… Ei tällaisia muutoksia saisi tapahtua ilman, että siitä kerrotaan käyttäjälle!

No, levyosioiden lisäksi myös muita ongelmia löytyi. Päivitysohjelma ei ymmärtänyt Nvidian binääriajureita päivittää oikein, ja X ei suostunut käynnistymään. Syyksi paljastui se, että ajurit olivat väärälle kernelin versiolle. Ajurien uudelleenasennus auttoi.

Mutta ennen ajurien uudelleenasennusta ajattelin kokeilla tätä uuden X.orgin (7.2.0) kehuttua kykyä toimia ilman asetustiedostoa, siis “mv /etc/X11/xorg.conf pakup” ja X käyntiin. Ja tadaa, dualheadia lukuunottamatta kaikki tuntui pelaavan hyvin, kuva tuli littunäytölle sen natiiviresoluutiolla ja pystyin kirjautumaan sisään normaalisti. Sittemmin huomasin, että suomenkielinen näppäimistö ei tunnistunut oikein, vaan skandit ja mm. | eivät toimineet. Ajurien uudelleenasennus ja vanhan xorg.conf-tiedoston palautus korjasivat tämän ongelman.

Summa summarum
Kokonaisuutena päivitys sujui kohtalaisesti, mutta se vaatii vielä hiomista, ennen kuin uskallan suositella sitä peruskäyttäjille. Mutta jo tässä vaiheessa päivitystä voin suositella sellaisille henkilöille, joille järjestelmän hallinta komentoriviltä on tuttua.

Kaikkea pientä uutta kivaa tässä nimittäin löytyy, esimerkiksi:

$blender
The program 'blender' is currently not installed. You can install it by typing:
sudo apt-get install blender
Make sure you have the 'universe' component enabled
bash: blender: command not found
$fsad
bash: fsad: command not found

Joitain kuvakaappauksia päivityksestä löytyy täältä.

Heikki Mäntysaari

12 Responses to “Ensikosketus Feistyyn”

  1. ion Says:

    > Pikaisella tutkimisella ongelmaksi paljastui se, että jostain syystä käsin fstabiin lisäämiäni levyosioita /dev/hda10 ja /dev/hda11 ei löytynyt (muut osiot löytyivät, sillä ne ovat fstabissa noilla mystisillä UUID-tunnuksilla).

    Ne UUID:t ovat käytössä juuri, jotta mainitsemaasi ongelmaa ei syntyisi.

    Katso käsin lisäämiesi osioiden UUID:t komentamalla ‘sudo vol_id -u /dev/sdXX’ tai ‘ls -l /dev/disk/by-uuid’, ja korvaa fstabissa olevat /dev/hdXX:t ja /dev/sdXX:t merkinnällä ‘UUID=osion-id’.

    > Päivitysohjelma ei ymmärtänyt Nvidian binääriajureita päivittää oikein, ja X ei suostunut käynnistymään.

    Olitko asentanut ne jotenkin muuten kuin asentamalla paketit linux (jotta oikea restricted-modules-paketti asentuu ja päivittyy jatkossa) ja nvidia-glx?

    nvidia-glx-paketti on oikea tapa asentaa nVidian poropietari ajuri. Feistyssä se tapahtuu kätevimmin restricted-manager-ohjelmalla.

  2. lunatiC Says:

    “heitti minut konsoliin ja kysyi rootin(!) salasanaa. Onnekseni käytän rootin tunnusta ylläpitotöissä sudon sijaan, joten minulla oli antaa kyseinen salasana ja pääsin komentoriville, mutta mitä jos en olisi ollut asettanut rootin salasanaa?”

    Eikös tuohon kelpaa ihan käyttäjän oma salasana, luonnollisesti..

  3. Risto H. Kurppa Says:

    Kiitos heikki tästä raportista!

    Aloitin päivittelyn eilen illalla ja näyttäisi että rupeaa olemaan valmista (välissä nukuin ja olin päivän poissa..). Alkuun asensin kubuntu-desktop – metapaketin joka oli poistunut järjestelmää kevennellessä. Päätin kokeilin Kubuntuun mahdiollisesti tulevaa päivitysohjelmaa ( kts. https://wiki.kubuntu.org/KubuntuDistUpgrade ) joka kuitenkin onnellisesti kaatui kesken asennusta.. Niinpä homma meni – jo totutusti – askarteluksi. Peräkkäin riittävästi apt-get upgrade, apt-get install -f, dpkg configure –a niin kävi ilmi että apache ja php aiheuttavat ongelmia. Poistin paketit, ajelin tuota sykliä taas muutaman kerran ja nyt rupeaa näyttämään hyvältä. Vielä ylimääräisten ohjelmien poistelua niin homma pelaa taas..

    Innokkaimmat ja ongelmia kaipaavat voivat kokeilla päivitystä Feistyyn täällä jotain ohjeita siihen: http://www.ubuntu-fi.org/Wiki/Feistyyn_päivitys – muut voivat odotella vielä kuukauden verran vakaan version julkaisua..

    Äkkiseltään ‘uutta’ minkä huomasi suoraan on tietysti uusi kernel, uusi usplash, uusi läppärin akkumonitori-työkalu. Muuta en vielä ole keksinytkään (käytössä oli KDE 3.5.6 jo aikaisemmin), jatkamme tutkimuksia & mittauksia..

  4. Timo Jyrinki Says:

    Joo, muistutetaan ettei toki kenenkään kannata ennen Ubuntu 7.04:n julkaisua alkaa päivitellä siihen, ellei ole asiantuntija ja kokeiluhaluinen sellainen. Ja muutenkin Ubuntu 6.06:ssa voi pysytellä vaikka vuoteen 2009, ja Ubuntu 6.10:nkin kanssa halutessaan 2008 kevääseen saakka ennen minkäänlaisia päivittämisiä.

    Päivitysten hallinta -työkalu hallitsee kyllä nuo päivitykset sitten kun uusi julkaisu on valmis, ja kertookin niistä (“uusi jakelupäivitys saatavilla”).

  5. Heikki Mäntysaari Says:

    >Olitko asentanut ne jotenkin muuten kuin asentamalla paketit linux (jotta oikea restricted-modules-paketti asentuu ja päivittyy jatkossa) ja nvidia-glx?
    Olin asentanut restricted-modules-paketin ja nvidia-glx:n

    >Eikös tuohon kelpaa ihan käyttäjän oma salasana, luonnollisesti..
    Ei kelvannut, kokeilin juuri.

    >Katso käsin lisäämiesi osioiden UUID:t komentamalla ’sudo vol_id -u /dev/sdXX’ tai ‘ls -l /dev/disk/by-uuid’, ja korvaa fstabissa olevat /dev/hdXX:t ja /dev/sdXX:t merkinnällä ‘UUID=osion-id’.
    Kiitokset tuosta vinkistä, täytyy siirtyä käyttämään noita UUID:eja. Ihmetyttää vain, miksi Feisty nimeää levyt tällaisella tavalla, joka poikkeaa huomattavasti perinteisestä.

  6. Risto H. Kurppa Says:

    UUID:t ovat kieltämättä hankalat kun niitä ei osaa päästä kirjoitella, mutta ideana niissä on osata mountata osiot oikein, riippumatta siitä, miten levyt on fyysisesti kytketty. Eli osioista lasketaan tuollainen ID ja mountataan sen perusteella, jeh.

  7. Ilkka Says:

    Päivitin edgyn feistyksi yli kuukausi sitten ihan kokeilumielessä, kun tuota aikaa ja uteliaisuutta riittää. Vaihdoin vain scoures listista edgyt feistyksi ja päivitys käyntiin. Päivitys kesti noin puolitoistatuntia ja uudelleen käynnistyksen jälkeen kas kummaa feisty oli hakenut kaikki koneeni tiedot ja toimi moitteettomasti. Vähän ihmettelin tuota toimivuutta, koska koneeni on amd athlon 4.2 gt dualcore, asuksen emo,nvidia 7600 gt 256mt näytönohjain ja muistia 1Gt ja koneella on ide ja sata kovalevyjä. Myös win xp home eli dualboot. Pientä hienosäätöä vain tarvinnut.
    Toimivuudesta innostuneena asensin feistyn myös läppäriin acer aspire 1360, amd sempron 3000+, nvidia geforce go5200 näytönohjain ja 512mt muistia. Myös dualboot. Ainoa mikä aiheuttaa säätämistä ja päänvaivaa on linksysin wpc11v4 wlan kortti, mutta ohjeet löytyi foorumilta, kun kyselin apua.
    Tosi tyytyväinen feistyn toimintaan, koska olen käyttänyt linuxia vasta puolitoistavuotta. Ubuntu on ollut erittäin aloittelijaystävällinen käyttöjärjestelmä, kunhan malttaa ajatuksen kanssa tutustua ohjeistukseen ja ajan kanssa.
    Että ei tulisi väärinkäsityksiä, niin tietokoneet yleensäkin on tuttuja jo 25 vuoden ajalta.

  8. Timo Jyrinki Says:

    Feistystä tuli mieleen, ettei blogikirjoituksessa mainittu missään vaiheessa suoraan, mikä on “feisty”. On ihan mukava että Ubuntun julkaisuilla on numeroiden lisäksi myös jonkinlaiset nimet, mutta mielestäni feisty-edgy-dappereiden ylivalta on jo vähän liiallista Ubuntua enemmän käyttäneiden keskusteluissa. Viralliset nimet ovat kuitenkin Ubuntu 7.04, Ubuntu 6.10 ja Ubuntu 6.06 LTS…

    En tiedä miltä ensikertalaisesta näyttää, kun puhutaan kaiken maailman feistyistä ja edgyistä. Vai pitäisikö Ubuntu Suomenkin sivuilla mainita ainakin lataussivuilla tms. nuo lempinimet? On sekin totta, että numerot ovat tylsiä ja persoonattomia, ja mieluummin jotain nimeä käyttää jos täytyy erikseen johonkin tiettyyn Ubuntun versioon viitata.

  9. Kokemuksia Ubuntu 7.04 -versioon päivittämisestä at Hopeapuu Says:

    […] Suomen Ubuntu-yhteison Ubuntu-blogissa on Heikki Mäntysaaren kirjoitus Ensikosketus Feistyyn. Ubuntun uusi versio, eli 7.04 “Feisty Fawn” julkaistaan kuukauden kuluttua. Beta-versiota voi kokeilla jo nyt käynnistämällä päivitysohjelma eli ensin Alt-F2 ja aukeavaan ikkunaan syötetään komento update-manager -d ja enterin painalluksen jälkeen pitäisi päivitysohjelman aueta ja ilmoittaa saatavilla olevasta päivityksestä. Jos haluaa kuitenkin olla turvallisin mielin eikä ottaa riskiä koneen sekoamisesta, on viisainta odottaa virallista julkaisua. Itse olen käyttänyt feistya jo kuukauden päivät vailla suurempia ongelmia muutaman vuoden ikäisessä HP:n läppärissäni, mutta ohjelmien kaatuilua olen saanut sietää ihan kohtalaisesti. Published Sunday, March 25 2007 in Ubuntu. […]

  10. Asmo Koskinen Says:

    Itse suosin Dapperia (6.06 LTS) LTSP-systeemeissä. Feisty (7.04) on erityisen omiaan musiikkityöasemiin, läppärissä toimii usb- tai firewire-musiikkilaitteet, midi jne.

    Mukava lisä on myös mm. SD/MMC-kortin lukija, joka toimii läppärissäni modulit kerneliin lataamalla. Varmaankin lopullisessa versiossa kortinlukija toimii jo heittämällä, so. tunnistaa muistikortin automaattisesti.

    Erittäin hyvä on lisä muistutus siitä, että muistikorttia ei saa repiä koneesta ilman asianmukaista irroitusta (umount).

    http://www.arkki.info/howto/Feisty_SD_MMC_02.png

    Ystävällisin terveisin Asmo Koskinen.

  11. Petri Salo Says:

    Olen henkilökohtaisesti käytellyt Ubuntua 2006 joulukuusta lähtien. Kubuntu 7.04 on koneella ollut kuukauden ja päivitys Feistyyn tapahtui Jaban päivityskoodilla.

    Päivitykseen kuluva aika ja jälkisäätö riippuu varmasti paljon koneesta ja asennetuista paketeista, mutta itselläni Feisty asentui ongelmitta, ilman jälkisäätöä, eikä ladattavaa ollut muistaakseni edes täyttä gigatavua. Päivitin siis suoraan perusasennuksen jälkeen.

  12. Mikko Huovila Says:

    Feistyyn päivittäminen tehtiin täälläkin tuolla virallisella update-managerilla. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta näytön jouduin konffaamaan itse. Ilmeisesti nvidian suljetut ajurit aiheuttavat vielä tässä vaiheessa jotain ongelmia. Kun tuon saavat kuntoon, niin ei päivittäminen paljon helpommaksi enää tule!

    Tämä uusien versioiden päivittäminen verkosta on minulle yksi tärkeimmistä syistä Ubuntun käyttämiseen. Useimmat muut distrot joutuu päivittämään uuteen versioiden cd:n tai dvd:n avulla. Ubuntussa ei onneksi tarvitse ladata nippua uusia levyjä uuden version ilmestyessä!

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!