Lukemista joulunajaksi: Katsauksessa suomenkielinen open source -kirjallisuus

Useimmat ehtivät jouluna tekemään asioita, joille ei tahdo jäädä aikaa arjen aherruksen keskellä. Lukeminen on hyvää ajanvietettä joulunpyhiksi. Avoimesta lähdekoodista ja Linuxista on julkaistu monta kiehtovaa kirjaa. Seuraavassa lyhyt katsaus suomenkieliseen kirjallisuuteen, jotka valoittavat avointa lähdekoodia ilmiönä erilaisista näkökulmista.

Henrik Ingon Avoin elämä – näin toimii open source on erinomainen johdatus avoimen lähdekoodin maailmaan. Kirja esittelee kattavasti open source ajattelun taustoja, historiaa, toimintatapoja ja liiketoimintamalleja. Lisäksi kirjan viimeisessä luvussa käydään läpi sitä, kuinka open source ajattelua voidaan soveltaa myös muilla elämänalueilla, kuten kirjallisuudessa ja elokuvissa.

Avoimeen elämään kannattaa tutustua jo siksi, että se on saatavilla vapaasti verkossa sekä suomeksi että englanniksi. Kirja on julkaistu avoimesti creative commons lisenssillä, joten kirjan lukeminen onnistuu sen kotisivulla. Halutessasi voit myös ostaa kirjan paperiversion itsellesi tai antaa kirjoittajalla tippiä hyvästä työstä.

Avointa elämää voi suositella kenelle tahansa, joka haluaa tutustua open sourceen ilmiönä ja siihen ajattelutapaa, jolla open source maailma toimii. Kirja on kirjoitettu hauskasti ja eloisasti, joten lukeminen ei vaadi kummempia ponnisteluja eikä aiempia tietoja aiheesta. Tästä kannattaa aloittaa.

Open source ilmiön historiaa esittelee kattavasti Glyn Moody teoksessaan Kapinakoodi – Linus Torvalds ja vapaan ohjelmoinnin vallankumous. Kapinakoodissa esitellään keskeisiä hakkereita ja heidän ympärilleen syntynyttä avoimen lähdekoodin liikettä. Kirjan myötä tutuksi tulevat Linuksen lisäksi mm. Richard Stallman ja Eric Raymond. Kapinakoodi on kirjoitettu amerikkalaismaiseen tutkivan journalismin tyyliin, joten tämäkään kirja ei ole kuivaa luettavaa. Näkökulma on hieman toisen tyyppinen kuin Henrik Ingon Avoimessa elämässä ja kirja kertookin open source liikkeen historian varsin kattavasti.

Linuxin synnystä ja Linuksesta persoonana löytyy parikin suomenkielistä teosta. Tuula Nikkasen Linuxin tarina kertoo Linuxin syntytarinan ulkopuolisten silmin. Linusin “omaelämäkerta” Just for fun käsittelee samaa asiaa taas omakohtaisemmin. David Diamond on kirjoittanut teoksen yhdessä Linusin kanssa. Molemmissa kirjoissa esitellään Linusin persoonaa, elämänhistoriaa ja niitä vaiheita, jonka myötä hänestä on tullut maailman kuuluisin hakkeri.

Filosofi Pekka Himasen Hakkerietiikka ja informaatioajan henki on yhteiskuntafilosofinen pohdiskeleva teos, jossa haastetaan nykyajan vallitsevaa työetiikkaa. Himanen esittelee ansiokkaasti kuinka hakkereille on tärkeää toteuttaa rahan ja työn itsearvoisuuden sijaan luovuutta, vapautta, avoimuutta ja välittämistä. Himasen maailmallakin paljon huomiota saanut teos pohjautuu maailmankuulun sosiologin Manuell Castellsin verkostoyhteiskuntateoriaan. Castells onkin kirjoittanut kirjan jälkisanat. Hakkerietiikka on mielenkiintoista pohdiskelua, joka ei lähestymistavastaan huolimatta vaadi filosofisia tai yhteiskuntatieteellisiä opintoja avautuakseen. Himanen on hyvä kirjoittaja ja Hakkerietiikka esittääkin ajatuksia siitä, mitä voisimme oppia hakkereilta laajemminkin yhteiskunnallisesti.

Useimpien tässä esiteltyjen kirjojen painokset on varmaankin jo myyty loppuun, mutta kirjastoista teoksia on hyvin saatavilla. Vielä ehtii ennen joulunpyhiä kirjastoon!

Mikko Huovila

Ps. Tätä kirjoitettaessa www.avoinelama.fi ei jostain kumman syystä toiminut.

Ps2. Nyt tuo sivusto taas toimii niin kuin pitääkin… (21.12.06 klo 15.27)

5 Responses to “Lukemista joulunajaksi: Katsauksessa suomenkielinen open source -kirjallisuus”

  1. E.K.Virtanen Says:

    Tuo Avoin Elämä on tosiaan mainio teos jota voin suositella jokaiselle jota vähääkään kiinnostaa atk/internet ja jopa vaikka ei niin suorasti kiinnostaisikaan.
    Pekka Himasen kirjaan heräsi mielenkiinto kylläkin, kuka tietää vaikka sitä lähtisinkin joku päivä metsästämään.

  2. muep Says:

    Tuli tuo Avoin Elämä nyt luettua. Oli tosiaan ihan mielenkiintoinen teos, joka tosiaan käsitteli paljon myös tietokoneen ulkopuolisia juttuja.

    Voisin tuota esimerkiksi omille perheenjäsenilleni suositella luettavaksi, vaikka luultavasti eivät ehkä noin pitkää tekstiä kuitenkaan tulisi lukeneeksi. Hyvää juttua kuiten oli.

  3. Henrik Ingo Says:

    Kiitos vaan kehuista ja hyvää joulua kaikille Ubuntu-blogin lukijoille!

    Itse vietän joulua vanhempien kotona ja testailen heidän uutta kannettavaa. Tilasimme sen LinuxCompista Jukka Helleniltä. uutukainen HP ja Kubuntu valmisasennettuna. Kun käynnistin selaimen niin aloitussivulta sitten päädyinkin tänne blogiin. Hyvä kone ja hyvää palvelua, suosittelen muillekin.

  4. Miia Ranta Says:

    OpenOffice.org2 -käsikirja, kirjan hinta kympin tienoilla ja toimituskuluja kahdeksisen euroa. Luettavissa ja levitettävissä pdf-muodossa vapaasti. Suorastaan ihkua.

  5. Henrik Ingo Says:

    Moi vielä. Kirjoitin pitkähkön jutun LinuxCompista tilatusta tietokoneestamme. http://openlife.cc/node/115. Yleisarvosana erittäin positiivinen sekä Kubuntusta että LinuxCompista.

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!