Uutisia ja lainauksia, viikko 7/2007

Näin on taas yksi viikko vierähtänyt. Uutisten seuraaminen on jäänyt hieman hatarammalle pohjalle mutta aina ne kuumimmat tarinat jostain mukaan tarttuu. Kiintoisimpina ehkä seuraavasta Ubuntun versiosta julkaistu testiversio, hieman kuvankäsittelyteemaa ja Gnome ja KDE-uutisia..


Feisty Herd 4

Ubuntu-cdNoin kahden kuukauden päästä julkaistavasta Feisty Fawn 7.04:stä on julkaistu ‘Herd4’ – testilevy niin Ubuntulle, Kubuntulle, Xubuntulle kuin Edubuntullekin. Testilevy julkaistaan erilaiten virheiden, puutteiden ja bugien löytämiseksi ennen virallista julkaisua (eli kiinnostuneet lataamaan & raportoimaan että mikä ei toimi! Toim. huom.) Feisty tuo mukanaan taas paljon uusia käyttöä helpottavia ohjelmia ja ominaisuuksia.

Feistyn kehittämisen suhteen on tehty kaksi linjanvetoa: suljetun koodin laiteajureita ei tulla Feistyssä automaattisesti ottamaan käyttöön mutta käyttäjä pystyy toki ne halutessaan aktivoimaan ja PowerPC-alustan virallinen tuki lopetetaan. Dapper Drake 6.06-version tuki PPC-alustalle jatkuu kuitenkin luvatut viisi vuotta julkaisusta, vuoteen 2011.

Suomalaisille erityisen hienoa Herd4:ssä on että se on ensimmäinen Ubuntun versio joka asentaa suomen kielen tuen mukana avoimen Voikko-oikolukuohjelmiston mm. OpenOfficen käytettäväksi.

Tiedote Herd4:n julkaisusta
Kuvia Herd4:stä
Tiedote päätöksistä
Mark Shuttleworth päätöksistä


KDE4 kehittyy..

KDE:n maskottiKDE on Kubuntun käyttämä työpöytäympäristö, jonka versiota 4. kehitetään kovaa vauhtia. Kubuntu-käyttäjät saavat tuoreen KDE:n käyttöönsä aikaisintaan lokakuussa ilmestyvän Ubuntun 7.10 myötä. Decibel tähtää ohjelmien ja käyttäjien välisen kommunikoinnin parantamiseen. Okular ja Ligature puolestaan ovat dokumentinkatseluohjelmia ja esimerkiksi Okular osaa tällä hetkellä mm. seuraavia formaatteja: PDF, PS, TIFF, CHM, DjVu, DVI, XPS, OOo, FictionBook, ComicBook sekä tietysti standardit kuvatiedostot.

Decibel
Okular & Ligature


“Joku jossain hermoili Gnomesta, who cares really”

Linuxin luoja, suomalainen Linus Torvalds älähti Ubuntun käyttämän Gnome-työpöytäympäristön kehittäjille heidän asenteestaan ja suhtautumisesta kehitysehdotuksiin. Koska Linus ei ollut tyytyväinen siihen, että Gnomessa ei saanut määriteltyä hiiren nappuloiden toimintaa riittävän tarkasti, teki hän itse tarvittavat muutokset (patchit) ja lähetti ehdotukset Gnomen kehittäjille tutkittavaksi kipakoiden kommenttien kera. (Otsikko nypätty Ubuntu Suomen viralliselta Irc-kanavalta #ubuntu-fi, palvelin irc.freenode.net)

http://www.mbnet.fi/net.nyt/


Gimparoo: Photoshopin ohjeita Gimpille

Windowsille ja Macille tehdylle tunnetulle mutta suljetulle kuvankäsittelyohjelmalle Adobe Photoshopille tehtyjä ohjeita on ruvettu kääntämään toimiviksi Gimpillä, tunnetuimmalla avoimen koodin kuvankäsittelyohjelmalle. Gimparoo-blogin ylläpitäjänä toimiva opiskelija kertoo sivulla huomanneensa GIMP-ohjeiden puutteet verkossa ja tästä syystä lähteneensä kääntämään ohjeita jotta oppisi itse käyttämään GIMPillä paremmin ja jakaakseen oppia avoimen koodin yhteisölle.

http://gimparoo.blogspot.com/


OSA pyrkii edistämään avoimen koodin käyttöä yrityksissä.

Äskettäin perustettu Open Solutions Alliance pyrkii parantamaan avoimen koodin ohjelmien yhteensopivuutta sekä tekemään avointa koodia tunnetummaksi yritysmaailmassa. Mahdollisen yhteismarkkinoinnin avulla myöhemmin pystytään ehkä tarjoamaan yrityksille paremmin valmiita pakettiratkaisuja eikä yritysten tarvitse välttämättä koota järjestelmiään pienistä, irrallisista palasista.

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen..


Dawn Of Linux-blogi lopettaa

Suomenkielinen blogi, jossa pitkän linjan Windows-käyttäjä kertoo kokemuksistaa Ubuntuun siirtymisessä, lopettaa. Kirjoittaja halusi seikkailullaan selvittää syitä Linuxin mahdolliseen paremmuuteen

http://dawnoflinux.blogspot.com/2007/02/bye-bye-linux.html


Linuxille ilmainen, muille yli 200€: LightZone

LightZone on suljetulle koodille kirjoitettu kuvankäsittelyohjelma joka ymmärtää niin raakakuvaformaatit (NEF, RAW jne..) kuin tavalliset JPG-kuvatkin. Kuvien käsittely tapahtuu eri tavalla kuin muissa kuvankäsittelyohjelmissa. Erikoista ohjelmassa on myös sen hinnoittelupolitiikka: Windowsille ja Mac OS X:lle ohjelma maksaa jopa 202 euroa kun Linuxille täysversion saa ilmaiseksi.

net.nyt aiheesta
Linux-version kotisivut
Linux.com & artikkeli ohjelmasta


Kysymyksiä Markille?

Ubuntun luoja Mark Shuttleworh tulee olemaan ‘Questions please’ -podcastin vieraana 26. Helmikuuta. Ohjelmaan voi tätä ennen lähettää kysymyksiä Markin vastattavaksi. Ohjelmassa on aikaisemmin olleet vieraana mm. GNU foundationin perustaja Richard Stallman, Samban parissa työskentelevä Jeremy Allison sekä Canonicalilla, Ubuntun sponsorilla työskentelevä Jeff Waugh.

http://questionsplease.org/new/node/7



But isn’t it just plain weird to offer a product like this for free on Linux, and for $250 on Windows and OS X? Kast concedes that it is an odd choice from a business perspective — odd enough that he must maintain a FAQ list on the LightZone for Linux page reassuring visitors that the app is neither crippled, pirated, nor a hoax.

In spite of that confusion, he says that the company gets more from its Linux customers than it loses in hypothetical sales. Kast ensures that the Linux version works because it is his platform of choice. The rest of the company required “absolutely no persuasion” on his idea of releasing the it free of charge. The company felt that Linux licenses would be a fraction of Windows and Mac sales, and not worth the marketing expense.

But as a free download, LightZone attracts as many customers as Windows does at its current price point. And those Linux users are dedicated, assisting with bug reports, translations, and valuable feedback. “The Linux version gets us so much user connection and goodwill. A company can have a whole different kind of conversation with no-charge Linux users than it can have with supported Mac/Win users.”
– Linux.com LightZone-ohjelmasta. Lainaukset Linux-version kehittäjän, Anton Kastin. http://applications.linux.com/



Risto H. Kurppa

ps. Ubuntu Suomeen ollaan perustamassa tiimejä ja nyt kaivataan vastuunkantajia tiimeihin. Vilkaise lisätietoa http://www.ubuntu-fi.org/Wiki/Tiimit

edit: gimparoo olikin muuttanut uuteen paikkaan, korjasin osoitteen..

8 Responses to “Uutisia ja lainauksia, viikko 7/2007”

  1. Risto H. Kurppa Says:

    LightZonesta täytyy mainita että kokeilemisen arvoinen. Toimii ihan eri tavalla kuin perinteiset kuvankäsittelyohjelmat ja alkuun saattaisikin tuntua älyttömältä maksaa siitä jopa 200 euroa, jos Windowsia tai Macintoshin OS X:ää käyttää mutta pienen kokeilun ja oppaisiin tutustumisen jälkeen ohjelman voima aukeaa ja arvostus kohoaa.. Kuvista saa värit esiin ja muut perussäädöt muutamalla nopealla säädöllä ja ohjelma tallentaa halutessa säädöt erillisiin tiedostoihin käytettäväksi muihinkin esim. samassa tilanteessa otettaviin kuviin eli batch-käsittely pelaa. Ja tietysti on positiivista että myös kaupallista softaa tulee Linuxille ja hienointa se tietysti on jos tulee ilmaiseksi.

    Tässä jotain linkkejä tutorialeihin:
    http://web.mac.com/fabio.riccardi/
    http://www.8×10.se/pages/contrast_control_in_lightzone.htm
    http://www.lightcrafts.com/learning_center/

    Ja tässä vielä muutama uutinen ja tapahtuma, ihan vain jotta tulee mainittua:
    http://news.zdnet.co.uk/software/ – Debianin kehittäjät kaipaavat uutta johtajaa
    http://ipcommunications.tmcnet.com/ – Vocalscape potkii Ekigan kehitykseen uutta vauhtia.

  2. Timo Jyrinki Says:

    Jep, Voikon matka Ubuntuun alkoi n. viime syyskuussa, kun aloin paketoida sitä Debianiin. Lukuisten pakettiversioiden jälkeen paketit hyväksyttiin osaksi Debiania, josta ne siirtyivät Ubuntuun 6.10-version julkaisun jälkeen marras-joulukuussa.

    Viimeinen silaus tuli nyt, kun kaikki Voikko-paketit lisättiin Canonicalin virallisesti tukemien pakettien joukkoon (“main”-ohjelmalähde), ja asennettavaksi osana suomen kielen tukea: https://bugs.launchpad.net/ubuntu/+source/language-support-fi/+bug/82143

  3. Erggi Says:

    Hienoa työtä, Timo ja muut!

    Erityisesti koulut, laitokset ja vanhemmat ihmiset hyötyvät kunnollisesta suomen kielen tuesta.

    Mukava viikon käynnistävä uutispläjäys.

  4. E.K.Virtanen Says:

    Hienoa työtä, kiitoksia jälleen kerran.
    Tuo Linus & Gnome homma oli itselleni uusi asia. Tosin kuten jo aiemmin todettu, olen äärimmäisen huono seuraamaan it-uutisia muualta kuin tästä blogista (:

    Paha sanoa mitään kantaa enempää. Kyllähän Linusta tuossa ymmärtää, toisaalta gnome on sen tekijöiden projekti joten he tekevät ja etenevät sen kanssa kuten parhaaksi näkevät.

  5. Timo Jyrinki Says:

    Järkevin teksti vähään aikaan tuosta Linus, Gnome ym. -jutusta: http://osnews.com/story.php/17316/GNOME-KDE-Cant-We-All-Just-Get-Along/

    Eri tavoitteiden ymmärtäminen on aika arvokas asia. Omasta mielestäni Linus voisi pitää suunsa hieman pienemmällä, vaikka ei se Linusin vika ole jos kaikista hänen puheistaan uutisoidaan suuresti. Toisten kehittäjien haukkuminen on kuitenkin jo aika kapeakatseista, mutta täytyy muistaa että Linusin näkökulmasta Linux on osittain edelleen hänen pieni harrastusprojektinsa, ja se fakta voi helpolla unohtua kernelin syövereissä että mummot, vaarit ja muuten vaan Ubuntun käyttäjät ovat aika eri sakkia kuin Linux-käyttäjät 10 vuotta sitten, tai vähintäänkin aika eri porukkaa kun kernelin kehittäjät edelleen.

    Minusta vähän vaikuttaa, että Gnome on koko ajan lisännyt vähitellen ominaisuuksia, mutta siistillä tavalla, ja KDE taas pyrkii 4-versioonsa siistimään ja yhdenmukaistamaan ulkoasuaan ominaisuuksia unohtamatta.

    Tärkeimpiä asioita on mielestäni eri ohjelmien toimivuus molemmissa työpöytäympäristöissä, mikä alkaakin olla kohtuullisella tolalla vihdoin – käytän usein Konqueroria webbiselailuun Gnomessa, Edubuntu hyödyntää KDE:n opetusohjelmia ja myös KDE:ssa toimivat GTK/Gnome-ohjelmat (vaikkapa GIMP, Gaim ja Inkscape) ihan hyvin.

  6. Jussi Nykänen Says:

    Samaa mieltä tuosta Gnome <> KDE kiistasta. Tai siis Gnome <> Linus.

    Eli siis olisi hyvä ymmärtää, että eri projekteilla voi olla kovin erilaiset tavoitteet. Sehän on sitä paitsi kaikkien etu, että molemmilla projekteilla on eri tavoitteet. Meillä on siis todellista valinnanvaraa (ja tietty sitten on paljon muitakin mainioita projekteja kuin nämä kaksi).

    Linus ei selvästikään kuulu Gnomen kohderyhmään ja mielestäni Gnome-projektilla ei ole mitään velvollisuutta lisätä ominaisuuksia mikäli ne eivät ole heidän tavoitteidensa mukaisia.

    Mikäli KDE miellyttää enemmän, niin miksi harmitella sitä ettei Gnome ole KDE. Ja tietty toisinpäin. Toki palautetta kannattaa kaikkien kuunnella ja vastata siihen asiallisesti, mikäli vastaa.

  7. Risto H. Kurppa Says:

    Ohjelmia kuvankäsittelyyn ja arkistointiin jne Linuxilla on listattu tänne: http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=2586.0 (pitäisi joskus siirtää johonkin wikiin..)

  8. Jussi Nykänen Says:

    Tässäpä oiva paikka:
    http://linux.fi/index.php/Luokka:Kuvank%C3%A4sittelyohjelmat

    Artikkelin jakoa voisi ehkä samalla kehittää. Aakkoslistaus on ihan ok olla olemassa, mutta lisäksi olisi hyvä olla tarkoituksen mukaan tehty jako, kuten tuolla foorumipostauksessasi.

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!