Viimeinen naula arkkuun 1/3

Igor_2 lupautui kirjottamaan taustoja jotka vaikuttivat ‘hänen kattilakunnan’ siirtymisessä Windowsista Linuxiin. Kirjoitus ilmestyy kolmessa osassa, tämä on niistä ensimmäinen.


Tietokoneurani alkoi vuonna Ö Digitaalin PDP-11 tietokoneympäristössä. Sen jälkeen koneita on tullut, ollut ja mennyt. Mm. Commodoren klassikko VIC-20 tuli koeponnistettua, samoin Commodre-64 – joka olikin hieno kone.

CP/M käyttöjärjestelmää en koskaan käyttänyt, mutta DOSsia kylläkin. Vuonna -92 sain käyttööni ensimmäisen Windowssini, muistaakseni versio oli 3.1.

Siitä lähtien olen käyttänyt eri Windows versiota niin töissä kuin nyt muutaman vuoden myös kotioloissa. Tällä hetkellä käytössäni on XP ja Ubuntu 6.06. Ensin mainittu töissä ja jälkimmäinen siviilikäytössä kotona.

Kirjoitan tämän blogin kotikäyttäjän näkökulmasta. Se on typistetty tarina jossa kerron ylimalkaan mitkä syyt johtivat siihen, että meidän kattilakunta siirtyi Ubuntu käyttäjiksi ja miten asiat pääpiirteissään tapahtuivat.

Blogi on kolmiosainen. Tässä osassa käydään lyhyesti läpi keskeisimmät syyt miksi tällainen savotta ja seuraavassa samalla periaatteella se miten asiat menivät käytännössä. Kolmannessa osassa asioita vedetään yhteen puntaroimalla kolmen kuukauden kokemuksen tuomalla näkemyksellä kannattiko, vai kaivataanko takaisin Windows-ympäristöön.

Tapahtumat alkavat vuoden 2006 lokakuulta ja jatkuvat 2007 tammikuun loppuun.

Asiaan.

Karkeasti ottaen olen ollut tyytyväinen Windowsiin.

Koneella on ollut pääosin kolme käyttäjää. Normaalissa kotikäytössä Windows-koneen kanssa saa olla hiukan sydän syrjällään, mutta maltilla ja varovaisuudella suurilta katastroofeilta pystyy välttymään.

Muutaman vuoden perspektiivillä konella on kertaalleen käynyt haittaohjelma ja sen lisäksi kahta kertaa eppäilen. Muuten haitakkeilta on tiettävästi vältytty.

Muutenkin se on toiminut moitteetta. Meillä ei ollut esimerkiksi tapana asennella koneelle testimielessä erilaisia ohjelmia, sitä varten oli testikone, ja XP on ollutkin varsin stabiili.

Suurimmat ongelmat Windowsin kanssa eivät olleetkaan teknisiä vaan ne olivat psyykkisiä.

Kuten sanottu, niin olen aikanaan aloittanut urani PDP ympäristössä ja se oli ympäristö missä opin siihen, että ihminen on se joka sanoo missä mennään ja ennen kaikkea, tietää mitä kone on syönyt, mitä ohjelmia siellä pyörii ja mitä ne tekevät.

Mitä enemmän aikaa kului, sen monimutkaisemmaksi systeemit kehittyivät ja sen levottomammaksi kävin itse. Seurailin huolestuneena modeemin valoja ja kuuntelin XP:n jatkuvaa kovalevyn käyttöä – joka sivumennen sanoen syö levyn kun levyn melko nopeasti.

Asiaa ei yhtään helpottanut lähes päivittäinen uutisointi milloin mistäkin haavoittuvuudesta milloin missäkin ohjelmassa tai palvelussa.

En tiennyt mitä koneessa tapahtui, en mitä palveluja siellä pyöri ja kenelle ne milloinkin kertoivat mitä olin / olimme tekemässä. Takana oli juuri Sonyn surullisen kuuluisa rootkit jupakka ja edessä Windowsin omat, ties milloin mistäkin syystä tapahtuvat jatkuvat kotiinsoittelut.

Kotiinsoittelua harrasti myös lähes jokainen käyttämämme ohjelma. Milloin päivittäin, milloin vain joka toinen päivä käyttö keskeytyi siihen, että joku ohjelma halusi välttämättä saada päivitettyä itsensä. Viirusfobistina se oli tietenkin sallittava ja lopputulema oli se, että tallenna kaikki, tyhjennä työpöytä ja boottaa kone.

Yksinkertaisesti, Windows-ympäristö oli minulle, jäärälle, aivan liian vihamielinen ja levoton.

Ja kallis.

Aivan tuhottoman kallis kun kysymys ei ollut sen ihmeellisemmästä asiasta kun yhdestä (kahdesta) PC:stä ja sen käyttöjärjestelmästä.

Minun on esimerkiksi täysin mahdoton hyväksyä edes periaatteellisella tasolla sitä, että kun olen ostanut käyttöjärjestelmän ja asentanut sen pöytäkoneeseen, niin en saisi asentaa samalla lisenssillä samaa käyttöjärjestelmän versiota myös testikoneeseeni. Testikone oli olemassa ainoastaan testausta varten, sitä käytettiin pöytäkoneen kanssa samalla näytöllä, samalla näppäimistöllä ja hiirellä ja koneiden samanaikainen käyttö ei ole käytännössä mitenkään mahdollista ja vaikka olisikin…

Nyt Vistan myötä kahden tai useamman käyttöjärjestelmälisenssin ostaminen ei ole enää taloudellisestikaan mahdollista.

Viimeinen naula Windows-arkkuun oli Tietokone lehden 17.10.2006 päivätty uutinen koskien Microsoftin päätöstä sallia Windows Vistan aktivointi vain kahdesti (lisätietoja).

En ole innokkaimpia rakentelijoita, mutta aika-ajoin haluan kyllä kokeilla toisella emolevyllä, prosessorilla, voin vaihtaa levyjä, lisätä ja poistaa sitä ja tätä. Yrityksistä huolimatta en saanut selvää edes siitä minkä osan tai osien vaihtaminen tulkittaisiin uudeksi koneeksi joka vaatisi uuden aktivoinnin – sen ainoani.

Olin umpikujassa josta ymmärsin vain yhden ulospääsyn. Oli osoitettava samaa uppiniskaisuutta ja joustamattomuutta jonka kohteeksi olin kokenut joutuneeni.

Oli löydettävä vaihtoehto.

Alkoi ajallisesti pidempi projekti kuin odotinkaan. Ensimmäinen voitettava etappi oli lähempänä kuin uskoinkaan, nimittäin omien korvien välissä. Meni monta viikkoa, ennen kuin uskalsin lähteä todenteolla työntouhuun.

Kun viimein voitin ennakkoluuloni ja asioiden konkreettinen työstäminen alkoi, niin ne etenivätkin yllättävän ripeästi.

Se on kuitenkin blogin seuraavan osan aihe.

Igor_2

11 Responses to “Viimeinen naula arkkuun 1/3”

  1. Sorkkarauta Says:

    Kuulostaa hyvin tutuilta omilta valintaperusteilta. Itse nimeäisin oman valintaperusteen epäluottamukseksi siihen, mitä siellä koneessa tapahtuu sekä epäluottamus järjestelmän turvallisuuteen. Sitä paitsi, nuo jatkuvat epäilyttävät yhteydenotot ovat tosi ärsyttäviä.

  2. Henri Says:

    Windowsia kehutaan helppokäyttöiseksi käyttöjärjestelmäksi, mutta kyllä mielestäni Linux on huomattavasti helpompi käyttää. Siis debian pohjaiset järjestelmät joissa on apt-get + synaptic.

    Harvassa käyttöjärjestelmässä löytyy valmiiksi ohjelmia jotka tulevat vain paria nappia napsauttamalla. Ilman että tarvitsee etsiä netistä ohjelmaa ja sen jälkeen etsiä sen riippuvuuspaketteja. fedorassa törmäsin riippuvuuden riippuvuuden riippuvuutta etsintään. Windowspuolella asian tietenkin korjaa se että useat ohjelmat ovat maksullisia mutta en halua maksaa esim. photoshopista 600e kun gimp on ilmainen.

  3. Urho Tulitukka Says:

    Itsekkin siirryin eilen totaalisesti ubuntun käyttäjäksi, lopullisena vaikuttimena oli mail-ohjelmiston käsittämätön toiminnan loppuminen ja korjausyrityksistä johtunut langattoman verkkosovittimen ajurien katoaminen jotka sitten kieltäytyivät asentumasta uudelleen enää edes vikasietotilassa 🙂

    Vaihtoehtoina oli joko asentaa xp uudestaan (+ helvetillinen määrä eri kilkkeitä alkaen service pack 2:sesta, virustorjunnasta, palomuurista yms.) tai asentaa ubuntu. Ubuntu voitti. Päivä takana ja homma pelaa.

  4. Harri Says:

    Heitin XP roskiin raskainen palomuuri ja viirustorjunta härdellien kanssa. Ja päätin että nyt opetellaan linuxin käyttö vaikka sitten väkisin. Mutta toisin kävi tämähän on ollut monesti helpompaa kuin xp kanssa. Ystävällinen ja nopeaa apua on tarjottu ubuntun keskustelupalstoilta ja muualtakin on apua löytynyt ja paljon helpommalla kuin luulin. Lisäksi esimerkiksi koneeni on ei käy läheskään niin kuumana kuin xp aikana. Tuuletin on äänetön, XP aikana huusi kuin vietävä jatkuvasti. Tätä vois kutsua jo mukavaksi koneen käytöksi. Kokemusta itselläni on 95, 98, 2000 + xp ja vistan testiversio… mutta nyt loppu windowsin pyöriminen minun koneessani. Ja en voi kuin suositella muillekkin. 🙂

  5. Ubuntu-blogi » Arkisto » Viimeinen naula arkkuun 2/3 Says:

    […] Igor_2 jatkaa kertomustaan taustoista jotka johtivat hänen kattilakunnan siirtymiseen Windowsista Linuxiin. Ensimmäinen osa löytyy täältä. […]

  6. Lisensseistä, Says:

    I_gor2 kirjoitti:

    “Viimeinen naula Windows-arkkuun oli Tietokone lehden 17.10.2006 päivätty uutinen koskien Microsoftin päätöstä sallia Windows Vistan aktivointi vain kahdesti”

    Tuo tieto lienee tällä hetkellä vanhentunut.
    Se on aika yleisesti kyllä tiedossa.
    MS:hän muutti linjauksiaan myöhemmin tuon suhteen.

    Mutta joku kirjoitti, että vieläkin siinä voi tulla muutaman asennuskerran jälkeen ongelmia.
    Joku kirjoitti, että jossain vaiheessa pitää alkaa soittamaan MS:n toimistoon, jotta voisi asentaa Vistan vielä kerran.
    Ja sen jälkeen joka kerta pitäisi sitten soittaa MS:n toimistoon, jotta voisi asentaa taas uudelleen.
    Tämä viimeksi mainitsemani asia on vain käsitykseni asiasta, ei mitään faktaa.

    Sen sijaan virtuaalikone-rajoitus on olemassaoleva kummallisuus lisenssissä.
    Se on todella inhottava.
    VMWaren tai joidenkin muiden tuotteilla Vistaa, siis Basic-versioita, ei saisi ollenkaan ajaa virtualisoituna!
    Tämä ehto tuli Vistaan joskus helmi-maaliskuussa muistaakseni. Ellei sitten ollut jo aiemmin lisenssiehdoissa.

    Käyttäjän pitää siis lukea hyvin tarkkaan lisenssi ennenkuin luulee edes voivansa käyttää koko ostamaansa Vistaa.
    Teknisesti ei ole mitään esteitä, on ainoastaan tuo lisenssipykälä, jolla MS haluaa estää Vistan käytön.

  7. P.T.T.Kallio Says:

    Edellämainittujen asioiden tähden meidänkin ruokakunnassa tehtiin Iigorit!

    Tahtoo tietää mitä koneella pyörii, kuten myöskin sen että mikäli vaihdan näytönohjaimen ja kiintolevyn.
    Saan ladata käyttiksen tai sen osan uudelleen niin montakertaa kuin haluan.

    Kaiken huippu oli kun ihan virallinen XP päivityksen yhteydessä rupesi väittämään että piraattikopio, nyt täällä ajellaan joka koneella Ubuntulla ja hyvin on pyörinyt että apua löytynyt heti kun sitä on tarvinnut.

  8. Jebaz Says:

    Tein siirtymisen hitaammalla kaavalla, totuttelin Linuxin saloihin muutaman vuoden viiveellä kokeillen eri distroja.
    Jyvät erottuivat akanoista ja noin 15-20:n distron kokeilun seurauksena läppäriin olen valinnut Open-Susen, työpöytäkoneesta löytyvät Mandriva sekä Ubuntu. Toisessa työpöytäkoneessa pidän Wintoosan (2000) duunien takia, erikoissoftat kun kaikki ei ole linuxille saatavilla tai asiakkaalla ei ole linuxia.

    Kotikäytössä en wintoosaan viitsi koskea ja duunit mahdollisimman pitkälle. linuxeilla.
    PC-maailmaan siirryin jo- 95 ja winukat on kahlattu sekä työpöytä että serveri-puolella. Kikkareitten kanssa läträäminen alkoi syömään miestä rotan lailla ja aikansa voi käyttää paremminkin, joten valinta oli Linuxiin siirtyminen myös kotikoneissa (servereissähän Linux on valinta Nr.1 ollut jo vuosia),

    Taloutemme muiden jäsenten siirtyminen totutusta uuteen oli lähinnä viivytyksen syy näinkin pitkään, turhaan panttasin koska ovat mainiosti tottuneet käyttöön eivätkä kuulemma vanhaa takaisin kaipaa.

    Suosittelen lämpimästi kaikille Linuxia jotka haluavat käyttää tietokonetta eikä jatkuvasti halua tapella kaiken maailman härpäkkeitten ja turhien aktivointien kanssa kun konetta muuttaa mieleisekseen, puhelinkuulustelu microsoftin kanssa ei mieltä lämmitä.

    Ubuntu on hyvä valinta siirtyessä Linuxin käyttäjäksi, helppo & turvallinen.

  9. igor Says:

    syökää kanaa!

  10. Igor_2 Says:

    On totta että tuosta Microsoftin uudelleenasennusklausuulista syntyi maailmalla, kumma kyllä että ei meillä, mekkala, ja Microsoft joutui lieventämään käytäntöjään. Blogi kertoi kuitenkin vuoden 2006 lokakuun loppupuolen tilanteesta ja koska se oli ratkaiseva asia tässä kysymyksessä, niin se oli mainittava.

    En ole nähnyt tarpeelliseksi oikaista sitä myöhemminkään näissä keskusteluissa syystä että Microsoftin uudelleenlinjaus on, luvalla sanoen, merkillinen. Eikä siitä sen enempää nytkään.

    Jos heitä kiinnostaa, niin he varmasti tulevat itse kertomaan asian tämänhetkisen laidan.

  11. Ubuntu-blogi » Arkisto » Viimeinen naula arkkuun 3/3 Says:

    […] Igor_2 summaa kokemuksensa siirtymisestään Windowsista Linux-käyttäjäksi tässä juttusarjansa kolmannessa osassa. Osa 1/3 löytyy täältä ja osa 2/3 täältä […]

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!