Kahden kauppa – Windows Vista ja Ubuntu Feisty

Viime aikoina käyttöjärjeselmä rintamalla on tapahtunut suurta liikehdintää. Windows Vista on tuotu markkinoille suurella hypetyksellä, mutta kuluttajia se ei aivan täysin ole vakuuttanut. Yleisesti on aistittavissa, että tällä hetkellä liikkeellä on monia tietokoneen käyttäjiä, jotka epäröivät ja ovat valmiita ottamaan askeleen Windows-maailman ulkopuolelle. Minkälaiset mahdollisuudet Linuxilla on vastata näiden ihmisten tarpeisiin?

Seuraavassa muutamia ajatuksia, joita itse olen käynyt läpi viime viikkojen aikana uuden käyttöjärjestelmän valinnassa. Mukana kirjoituksessa myös hiukan tarinaa Feistyn pariin ajautumisesta, ja ensikokemuksia siitä.

Mainittakoon aluksi, että Feisty on ollut minulla nyt muutamia päiviä testikäytössä, ja kokemukset ovat positiivisia kautta linjan. Vielä syksyllä ajattelin, että tulen hankkimaan koneeseen Windows Vistan, mutta Feisty vie Vistaa mielestäni 6-0 [huom. 1]. Tarve päästä XP:stä eroon on kuitenkin suuri, ja pääasiallinen käyttöjärjestelmä tuleekin kevään aikana vaihtumaan.

Asensin Vistan RC1:n syksyllä, mutta raskas ja käytettävyydeltään epämiellyttävä työpöytä vähensi sen käyttöä alusta lähtien. Uutta Vistaa hehkutettiin hienolla Aero-työpöydällä ja muulla edistyneellä karkilla. Olihan se aivan hienoa katseltavaa, mutta ilmeisesti näytönohjaimessani (FX5200) ei riittänyt vääntöä sujuvaan käyttöön. Mitään todellista uutta en Vistasta peruskäytössä löytänyt. Monia asioita oli uudistettu, ja rutinoituneessa käytössä ne aiheuttivat lähinnä ikäviä tuntemuksia. Esimerkiksi uudelleen järjestetty käynnistä-valikko on mielestäni hankala käytettävä. Myös perussäätöjen tekeminen ohjauspaneelin kautta oli muuttunut aikaisemmasta. Lisäksi Vistan sisäänrakennetut drm-tekniikat saavat niskakarvat pystyyn. Laillisien lähteiden käyttäjänä haluaisin nauttia elokuvista ja musiikista ilman rajoituksia. Tietenkin moni muu asia on unohtunut ja muistikuvat vääristyä, mutta yleisesti ottaen Vistasta jäi huono fiilis.

Käytännössä vuodenvaihteeseen mennessä Vistan käyttö ja kiinnostus sitä kohtaan oli lopahtanut aivan kokonaan. Kyseessä oli vasta release candidate, mutta silti se tuntui keskinkertaiselta ja tarpeettomalta päivitykseltä. Olin tyytynyt ajatukseen, että XP saa jatkaa käytössä suhteellisen toimintavakaana käyttöjärjestelmänä, kunnes jotain selvästi parempaa on tarjolla.

Kuvakaappaus työpöytäLuin Ubuntu Feistyn julkaisusta pari kolme viikkoa sitten. Aloin käydä eri keskustelupalstoja ja wiki-sivuja läpi selvittääkseni uuden julkaisun ominaisuuksia. Mitä enemmän olin käynyt läpi tietoa Feistystä, sitä enemmän halusin päästä testaamaan sitä. Ensimmäiset kosketukset otinkin Feistyyn Windowsin päällä virtuaalikoneen kautta. Tietenkään kaikkea toiminnallisuutta ei ollut tarjolla, mutta kokonaisuus kuitenkin viehätti minua – Feistyn jättämä ensitunnelma oli aivan muuta kuin Vistan vastaava. Jo seuraavana päivänä formatoin Vistan varaaman osion ja vapautin sen Feistyn käyttöön. Asentamisessa ei ollut ongelmia, eikä käyttöön otossa muutenkaan. Muutamissa minuuteissa (asentamisen jälkeen) olin saanut samat tarpeelliset toiminnat käyttööni kuin mihin XP:tä käyttäessäni olin tottunut. Eräs merkittävä yksityiskohta oli digi-tv-kortin (Technisat AirStar2) automaattinen tunnistuminen ja asentuminen sekä helppo käyttöön ottaminen. Juurikin sama asia, minkä takia pari vuotta sitten hylkäsin Linuxin käytön työpöytäkäytössä [2]. Lisäksi olin yllättynyt nettikameran (Labtec Pro) toimimisesta ilman eri säätämisestä. Listaanpa tähän perään muutamia ominaisuuksia Feistystä, joihin olen toistaiseksi ollut tyytyväinen. Osa tietenkin koskee kaikkia ja yhtä hyvin myös aikaisempia jakeluja, mutta osa saattaa olla “uusia” Windows-käyttäjälle.

Hyvää

  • selkä kokonaisuus
  • pakettienhallinta
  • sujuvat ja miellyttävät työpöydän tehosteet (Desktop effects) (ulkonäöllä on väliä)
  • ssh-yhteydet suoraan komentoriviltä
  • ssh-integrointi tiedostoselaimeen
  • vapaus raskaista palomuuri- ja virustorjuntasovelluksista
  • avoimuus
  • yhteisöllisyys
  • gdesklets
  • hankintakustannukset
  • parantunut ntfs-tuki

… vain muutamia mainitakseni. Linuxiin liittyviä yleisiä huonoja puolia en tässä ala erittelemään, halukkaat löytävät niitä Linux huonoille puolille omistetusta viestiketjusta.Feistyssä on tullut vastaan muutamia suomennosvirheitä (ikävä kyllä en muista tarkkoja tilanteita) ja käytönaikaisia virheitä. Virheet ovat toistaiseksi olleet suhteellisen pieniä, mm. ohjelmien käynnistymättömyyttä ja ikkunoiden siirtelyyn liittyviä. Suurin ratkaisematon ongelma minulla liittyy tällä hetkellä näytön virkistystaajuuden säätämiseen. Monia temppuja kokeilleena olen saanut vaihdeltua sitä vain 50 ja 57Hz välillä. Natiivi 60Hz olisi mukava saada, niin säästyisi päänsäryltä.

Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni helposti konfiguroitavan media centerin myös Ubuntulle. Ilmeisesti LinuxMCE on näistä tuorein yritys, mutta se vaikuttaa vähintäänkin sekavalta ja raudan suhteen nirsolta paketilta. Tietenkin toivottavaa olisi myös erikoisempien komponenttien asentaminen ja asetusten säätäminen ilman kernelin kääntämistä tai päätteen käyttämistä. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, että se yksi ja ainoa kerta, jolloin asetuksien muuttaminen vaatii tekstieditorilla työskentelyä, saattaa olla riittävä syy unohtaa Linux.

Minkälaisia kokemuksia muille on Feistyn parista kerääntynyt? Miksi itse päätyisitte Feistyyn? Minkälaisia ominaisuuksia jäitte vielä kaipaamaan?

Vastataksena alun kysymykseen voin vain todeta, että Ubuntu Feisty on todellinen haastaja tavallisessa työpöytäkäytössä. Lyhyen käytön jälkeen en voi kuin suositella sitä kaikille. Toivottavasti Feisty osoittautuu vakaaksi, sillä tämän käyttöä mielellään jatkaa. XP on saanut olla rauhassa siitä lähtien, kun Feistyn koneeseen asensin. Tällä hetkellä tämä tuntuu “omalta”.

-sukke

Ps. Tulipa pitkä kirjoitus aivan vahingossa. Yritin vain lyhyesti sanoa, että Ubuntu on kehittynyt hyvään suuntaan, ja uskon sen näkyvän sen suosiossa.

[huom. 1] – Käytän tietokonetta oikeastaan kaikkeen muuhun kuin pelaamiseen, siten Windowsin etu varmana pelialustana ei päässyt vaikuttamaan. 6-0 on käyttäjälle syntynyt perustuntuma käyttöjärjestelmän toimivuudesta. Sivuhuomautuksena voisin mainita, että käytän viikoittain sekä Windows- että *nix-pohjaisia käyttöjärjestelmiä, joten vertailunpohjana on muitakin kuin Windows XP.

[2] – Silloin tällöin olen live-cd:eitä viimeisen parinkin vuoden aikana kokeillut. Ikävä kyllä niistä ei aivan kaikkea saa irti. Vähän kuin ajaisi pyörällä, josta puuttuu satula. Pari vuotta sitten käytössä oli Fedora Core 3. Sitä ennen ja vielä nykyään ajelen helposti ylläpidettävää Linux-serveriä (CC4).

Kirjoittaja huomauttaa: Kirjoitus on alunperin vastaus viestiketjuun Ubuntu Feistystä forumin puolella. Tämä on siitä mukailtu versio. Tarkoitus ei ole lietsoa sotaa eri vaihtoehtojen välille, vaan tuoda esille käytettävyyttä arvostavan käyttäjän tuntemuksia monien mahdollisuuksien viidakossa.

16 Responses to “Kahden kauppa – Windows Vista ja Ubuntu Feisty”

  1. ihan miten vaan Says:

    sudo dpkg-reconfigure xserver-xorg = tuolla komennolla voit säättää GUIlla sen virkistystaajuutesi vaikka jopa hieman korkeammallekkin kuin se 60 Hz 😉 . Googleta ne monitorisi vertical/ horizontal arvot niin tiedät ne kun konffaaminen niitä kysyy.

  2. Asmo Koskinen Says:

    Itsekin olen todella tyytyväinen Feistyyn, erityisesti sen audiotyöasema-ominaisuuksiin.

    Tuo mainitsemasi digi-kortti ja ja tämä Howto herättivät mielenkiinnon; jospa pitäisi vihdoinkin ryhtyä värkkäämään Media PC:tä:

    https://help.ubuntu.com/community/MythTV_Feisty

    http://en.wikipedia.org/wiki/Media_PC

    Ystävällisin terveisin Asmo Koskinen.

  3. sukke Says:

    Olin tuota komentoa käyttänyt jo aiemmin, ja tarvittavat vertical/horizontal arvot löytyvät kyllä xorg.conf-tiedostosta. Edelleenkään alasvetovalikossa ei ole mahdollisuutta valita kuin 50Hz. Nvidia-settings-työkalulla virkistystaajuuden saa hetkeksi 60Hz:iin, mutta vanha asetus palautuu hetken kuluttua takaisin ja jumittaa koneen. Edellisen kirjautumisen yhteydessä ilmestyi jonkinlainen ilmoitus, josta näkyvillä oli vain kaksi valintaa: käytä X:n asetuksia tai Gnomen asetuksia. Muuta en saanut näkyviin. Jonkinlaista sekavuutta siis havaittavissa.

    Mielenkiinnolla selailin läpi MythTV-Howto:n. Olen joskus jopa asentanut MythTV:n, mutta törmäsin silloin ongelmiin digi-kortin kanssa. Ehkä olisi aika ottaa uusi erä MythTV:n kanssa. Täytynee kuitenkin odotella Feistyn lopullisen version julkaisua, ja odotella pioneerihenkisten kokemuksia Feistyn ja MythTV:n yhteistoiminnasta.

  4. Sorkkarauta Says:

    Ihan ettei ylistämiseksi menisi, niin löysitkö Vistasta hyviä puolia?

  5. sukke Says:

    Erityisen hyviä puolia en syksyn aikana Vistasta löytänyt. Kannattaa muistaa, että vertailin keskenään kahta keskeneräistä käyttöjärjestelmää. Kokemusteni perusteella toinen oli selvästi parempi. Joku toinen olisi saattanut päätyä toisenlaiseen lopputulokseen.

  6. Henri Says:

    Vistan uusia ominaisuuksiahan nimeomaan on(ei täydellinen lista)
    – drm
    +uudistunut käyttöliittymä
    +64 bittisyys(ollut linuxissa jo kauan)
    *vakaus xp:n tasolla
    +UAC eli user account controller. Kyselee kaikkea kaiken aikaa, jotenka se on piikki takamuksissa mutta tuo varmastikkin lisäturvallisuutta. Paitsi että se tulee helposti kytkettyä pois päältä taikka sitten paineltua “I Allow” nappia kaiken aikaa lukematta yhtään mitä se tekee. Katsokaaa applen mainos asiasta:
    http://images.apple.com/movies/us/apple/getamac/apple-getamac-security_480x376.mov

    Itse olen ollut tyytyväinen Ubuntun 7.04:seen varsinkin nyt kun sain winen toimimaan. Olin yllättynyt mitenkä hyvin wine toimii ja kuinka se oli integroitunut ubuntuun. mm. Word Of Warcraft toimii asennusohjelman tekemästä kuvakkeesta klikkaamalla eikä pätkimisiä tiakka muuta esiinny mitä voisi olettaa emuloitaessa ohjelmia. Itseasiassa se toimii nopeammin, siis käynnistys ja sammutus jne… ehkä se johtuu linuxin tehokkaammasta muistinhallinnasta.

  7. Keijo Räävi Says:

    Sanokaa mitä sanotte mutta XP on edelleen paras käyttis.

    Ei ole kertaakaan kaatunut ja tietoturva-ongelmat ovat häviävän pieniä kunhan muistaa hoitaa päivitykset ajantasalle.

    En pidä Ubuntua minkäänlaisena haastajana XP:lle. Mac OS X sen sijaan voi tulevaisuudessa sellaiseksi nousta kunhan päästään eroon turhasta Microsoft-uskovaisuudesta.

  8. Jorma Kovanen Says:

    Olen samaa mieltä Keijo Rääven kanssa. Ubuntu ei ole mielestäni haastaja tai vaihtoehto Windowsin ohjemasaatavuudelle ja niiden helppoudelle. Olen käyttänyt niin Ubuntua, kuin muitakin Linuc-distroja, XP:ta, Vistaa ja aiempia Windows-julkaisuja ja pakko todeta että XP on tähän asti ollu paras vaihtoehto kaikinpuolin. Linuxien kanssa on aina pientä pakettiongelmaa ja miltei joka ohjelma vaatii hienosäätöä välioajoin. Ubuntu on kyllä kehittynyt hyvään suuntaan ja saatankin sen asentaa toiseksi käyttikseski koneeseen, mutta XP:stä en täysin luovu!

  9. Risto H. Kurppa Says:

    Keijo: oletko Ubuntua käyttänyt, kerrotko mikälaisilla perusteilla toteat että “En pidä Ubuntua minkäänlaisena haastajana XP:lle. Mac OS X sen sijaan voi tulevaisuudessa sellaiseksi nousta kunhan päästään eroon turhasta Microsoft-uskovaisuudesta.”

    Jorma: minkälaisia ‘pientä pakettiongelmaa’ sinulla on ‘aina’ ollut? Minkälaista hienosäätöä ohjelmat mielestäsi tarvitsevat, annan muutama esimerkki niin ymmärrämme kantaasi paremmin.

  10. E.K.Virtanen Says:

    On kyllä mielenkiintoista kuinka voi olla niin eri käsityksiä ja kokemuksia samoista käyttöjärjestelmistä.
    Jotkut hehkuttavat kuinka heillä XP on toiminut vuosia ilman minkäänlaisia ongelmia kun taas toiset (myös itse) tuntuvat kärsineen koko ajan joistakin ongelmista.

    Juurikin asentelin ihan kaupasta ostetun XP:n ja ongelmia oli saada se edes jotenkuten toimimaan. Muutaman tunnin katseltuani kuinka koneeni jumii koko ajan, otin XP levyn irti ja buuttasin takaisin turvalliselle ubuntulle.

    Noh, mielestäni XP ei ole minkään asteinen haastaja ubuntulle. Se on vielä niin pahsti kesken ja buginen ettei sitä olisi saanut edes julkaista vielä paitsi korkeintaan testiversiona.
    Näin täällä tänään.

  11. Keijo Räävi Says:

    Tutustuin Linuxiin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten juuri Ubuntun kautta mutta eipä se tuttavuus kovin pitkälle ole kantanut. Ubuntun lisäksi olen testannut lähes kaikkia mahdollisia distroja mutta joka kerta XP on vetänyt pidemmän korren. Kylmä fakta on että Windowsille löytyy lukemattomia hyödyllisiä sovelluksia joita ihminen todella tarvitsee. Ihmeitä täytyy tapahtua mikäli Linux meinaa vallata matti ja maija meikäläisten kotikoneet. Onhan Linuxin päivittäminen jännää hommaa mutta siihen sen kiinnostavuus sitten jääkin. Windowsin kanssa ei tarvitse raapia päätä viikkotolkulla. Näin se vaan on.

  12. E.K.Virtanen Says:

    No jos se tuttavuus niin kovin lyhyt oli niin en oikein katso sinun olevan kovinkaan kummoisen pätevä kyseistä käyttöjärjestelmää arvioimaankaan.

    Se että olet kokeillut “lähes kaikkia mahdollisia distroja” ei mielestäni tuo sinusta muuta esille kuin että et ole edes valmis yrittämään omaksumaan uutta järjestelmää ja sen toimintaa.
    “Ei toimi kuten XP. Formatoidaan pois ja haukutaan lyttyyn.”
    Se että oppii uuden järjestelmän niksit ja ennen kaikkea unohtaa sen vanhan järjestelmän tavat on prosessi joka nyt kuitenkin vaatinee Matti Meikäläiseltä tuollaisen puolen vuotta.

    Tuolla asenteella ei oikeasti edes kannata kokeilla muita vaihtoehtoja vaan pitäytyä siinä XP:ssä.

    T. E.K.Virtanen (10v kokemusta windowseista ja hieman alle 2v ubuntusta.)

  13. Keijo Räävi Says:

    Sanon vain sen, että Linuxin kohdalla paljon puhuttu tietoturvakaan ei ole Windowsia kummempaa. Loppukäyttäjästä kaikki on kiinni oli käyttöjärjestelmänä Linux tai Windows. Näin ajattelevat ne jotka jotain asioista tietävät. Tietokone-lehden ICT-paneelissakin tämä on todettu. F-Securen tietoturvaguru Mikko Hyppönen suosittelee siirtymistä Mac:iin.

  14. Ilmari J. Says:

    Sen verran, että ei tuo kyseinen digitv-kortti ainakaan minulla toiminut suoraan. Ubuntu kyllä tunnistaa (Network Controllerina kylläkin) mutta kanavien haku ei pelaa alkuunkaan. Outoa.

  15. Mauri Latvala Says:

    Välillä kun lukee keskustelupalstoja, niin on huomannu, että joidenkin mielestä paha asia, jos saadakseen jonkin asian toimimaan on turvauduttava komentopäätteeseen. Itse ainakin tykkään että on on helpompi kopioida ohjeet keskustelupalstoilta ja liittää ne komentoikkunaan, kuin yrittää etsiä oikeita valikoita.
    Itse olen koko pienen elämäni käyttänyt Winukkaa ja puoli vuotta sitten tutustunut ubuntuun(olen joskus mandrakeakin koittanu, mutten pitänyt).
    Alkutappelujen jälkeen, kun yritin saada kaksi näyttöä toimimaan, olen siirtymässä kokonaan, koska tämä KDE on vain niin perhanan kätsä ja ennen kaikkea monipuolinen. Aikoinaan Luulin että firefox on mailman paras nettiselain(heti operan jälkeen jos ei mainokset haittaa), mutta Konqueror, joka on KDE:ssä, on kyllä yliverto monipuolisuutensa vuoksi. Ainoa mitä hieman jään kaipaamaan on pelit ja kunnon näytönohjaimen ajurit, mutta se taas ei ole käyttiksen vika.

    Se on maku asia sanoi koira, kun persettään nuoli. Molemmissa käyttöjärjestelmissä hyvät ja huonot puolensa.
    Vaikka kerneli onkin vakaa, niin ohjelmat kaatuilee Linuxissa siinä missä Widowsissakin.
    Toisaalta windowsin helppokäyttöisyys on täyttä potaskaa. Viimeisin yhteensopivuusogelma oli kun pakkasin kotona XP:llä rar:in ja yritin koulun XP:llä avata, mutta eipä onnistunut, kun ei ollut sinne asennettuna mitään sopivaa ohjelmaa. Lähiverkonkin toimintaan saaminenkin on useinmiten työn ja tuskan takana.

    XP on siitä hyvä, että sille voi asentaa paljon hyödyllisiä ohjelmia, ja Ubuntu vuorostaan, koska siihen ei tarvitse.
    Ubuntun automaattisten päivitysten jälkeen en halua edes ajatella mikä homma olisi lähteä päivittämään kaikkia XP:n pikku ohjelmia.

    XP on muutenkin hieman työläs. Jos ja kun on XP:n asentanu, niin ainakin tunti menee lisää asennellessa hyötyohjelmia, joita ilman koneella voisi heittää vesilintua.
    Sitten tulee ohjelmaähky. Vaikka asennan ohjelmat pääasiassa eri levylle kuin Windowsin, niin aluksi luulin 6 gigan osion riittävän, sitten jouduin ottamaan partitionmagick:illa lisää 10 gigaan, ja sitten 15 gigaan ja taas on täyttymässä. Eilen kaveri XP ei suostunut yhdistämään nettiin ilman uudelleen asennusta. Hän joutuu muutenkin asentamaan XP:n noin kerran vuodessa uudestaan(ja hänellä on sentään tietoturva kunnossa, joten ei sitä ainakaan virukset ole sotkenu).

    Lisäksi voisi sanoa aloittelijoita silmällä pitäen, että on huimasti helpompaa asentaa tarvittava ohjelma pakettivarastoista ubuntuun asennustyökalulla, kuin lähteä nettiin seikkailemaan ja toivoa ettei tule jotain adwaren täyttämää, tai sharewaren typistämää ohjelmaa ja asentaa se XP:seen. Koska sitten pitää hankkia myös kiintolevyn ehetysohjelma, rekisterinsiivousohjelma, virustorjunta, adwaren poisto jne. jne.

    Kokeilkaa itse ja älkääkä lannistuko heti ekan ongelman vastaantullessa. Semmoista käyttöjärjestelmää ei olekaan, joka toimisi kaikilla käyttäjillä kaikissa tilanteissa ja muistakaa linux ei ole windows.. onneksi

  16. Sipe Says:

    Noniih,
    Valitettavasti linux on vielä huono valinta mukavuudenhaluiselle ihmiselle, jolla EI ole asiantuntevaa kaveria.
    Itse asensin todellisena nyyppänä ubuntun n.vuosi sitten ja tapellahan siinä sai lähinnä edelleen heikon ajurituen takia. Kuitenkin olen huomannut, että kun kerran säätää kuntoon, linux on ja pysyy kunnossa.

    Niinkuin tuossa monesti jo mainittukin, linuxin PAKETTIVARASTOT ON POP ja saletisti hot jne jne..

    Conclusion:
    -Linux on varmasti paras valinta ihmiselle, joka jaksaa ottaa asioista selville ja vähän säätää (jonka jälkeen voi vain nauttia). Ei pelaajan vaihtoehto, vaikka wine pyörittääkin OSAA peleistä hyvin. Joustava, muokattavissa, kaikki mahdollinen muutettavissa omiin tarpeisiin sopivaksi. Vuoden käytön jälkeen itselläni kolmessa koneessa (pöytä + 2x läppäri) erikoisine kortteineen ja lisälaitteineen kaikki täysin toimintavalmiita ja vakaita.
    -Mac OS X on paras valinta, jos hakee toimivuutta ja mukavuutta ensiaskeleesta asti. Huonona puolena sanoisin kuitenkin sen, että mitään ei oikein pääse säätämään. Eli tämä vaihtoehto media center-ihmisille.
    -Windows XP/Vista/yms sopii niille, jotka haluaa liikkua massan mukana, eikä vaatia parempaa. Ja tietenkin myös pelaajan vaihtoehto. Sukellan takaisin tähän massaan kun windows tehdään ensimmäistä koodiriviä myöden uudelleen, nykyisellä tietotaidolla.

    Oma kokemus: Kubuntu Feisty Fawn (0€) + puoli vuotta passiivista säätämistä + googlaamista + kaverikonsultteja = Voittamaton käyttis. Ainoa kakkatahra on edelleen yleistyvät windows media -tiedostot, joiden auki saaminen on edelleen arpakauppaa.

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!