Tämä artikkeli on julkaistu alun perin sivulla: http://coss.fi/kuntien-tietojarjestelmahankinnat-tulee-tehda-avoimesti-ja-demokraattisesti/
Ajatuspaja Vision tänään järjestämässä seminaarissa Helsingissä pohdittiin, voisivatko avoimet tietojärjestelmät olla ratkaisu kuntien rahapulaan.
Seminaarissa valotettiin asiaa eri näkökulmista. Helsinkiläinen luottamushenkilö Otso Kivekäs painotti puheenvuorossaan sitä, kuinka huonosti hyvin suuri osa viime vuosina tehdyistä julkisista tietojärjestelmähankinnoista on tehty. Tähän on puuttunut myös valtiontalouden tarkastusvirasto. Hankinnat tulisi jatkossa tehdä täysin uudelta pohjalta.
Onnistuneen esimerkin toi esiin Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija Jani Kylmäaho, joka kertoi, miten Maanmittauslaitos on kehittänyt ketterällä hankintamallilla toimivia järjestelmiä, jotka perustuvat avoimeen koodiin ja ovat siksi joustavia. Maanmittauslaitos on kilpailuttanut kehittämisprojektien sijaan kehittämisosaamista.
Jolla Oy:n toimitusjohtaja Jussi Hurmola korosti avoimen lähdekoodin kehittämisessä yhteisön tärkeyttä. Niin Linuxia kuin MeeGoakin kehittää maailmanlaajuinen yhteisö, mikä tuo valtavasti uudenlaisia etuja toimintaan. Koska julkinen sektori on nimensä mukaisesti julkista, tulisi nimenomaan kuntien ja valtion puolella olla myös mahdollisimman avoimia.
Seminaarin paneelikeskustelussa pohdittiin mm. sitä, miten tietojärjestelmähankinnat tuodaan osaksi kuntapolitiikkaa. Yhtenä mallina voisi olla tietohallintolautakunnan tai -toimikunnan perustaminen.
- Seminaarin ohjelma löytyy täältä: http://tinyurl.com/8bcwc4m
- Seminaari on katsottavissa Vision Bambuser-kanavalta: http://bambuser.com/channel/opintokeskusvisio
- Alustajien esitykset pdf-muodossa ovat ladattavissa Vision kotisivuilta: www.visili.fi
Alkuperäinen lehdistötiedote Ajatuspaja Vision sivuilla