Öljyjäähdytyksen iloa ja riemua

Jenkeistä tai missä sitten lienekkin keksitty öljyjäähdytys rantautui jälleen pohjolaan. Käsittääkseni viimeksi öljyjäähdytys käväisi 90- luvun alussa, mutta ei oikein tahtonut saada tuulta siipiensä alle ja itse öljyjäähdytteisen koneen rakentaneena en ihmettele miksi.


oilcomputer.org Koneen rakentaminen on oikeata pioneerityötä. Mistään et saa tietoa ja jos löydät jotain vinkkiä netistä tai ehkä jopa videon, minkä luulet ohjaavan sinua oikeaan suuntaan niin olet väärässä. Informaatiota ei juuri ole ja jos onkin niin se on lopulta väärää. Lähes kaikki pitää oppia kantapään kautta kokeilemalla. Öljyjäähdytteinen kone ei sinänsä ole kallis, mutta oikeiden ja oikean kokoisten osien saaminen ensikertalaiselle oli tuskan ja työn takana. Kiristimet olivat väärän kokoisia, öljy liian tulenarkaa ja sähkövirran voimakkuuden säädin ei kestänytkään vesipumpun käyttämää virrankulutusta ja se hajosi.

Mikä sitten saa rakentamaan öljyjäähdytteisen tietokoneen?
Selitys voi löytyä youtubesta, videosta jossa rakennetaan öljyjäähdytteinen kone katselijan ‘silmien edessä’ pikakelauksena noin viidessä minuutissa ja tekijöiden kotisivuilla vielä hehkutetaan, että kuinka hyvä tämä ratkaisu nyt sitten on vaikka todelisuudessa katselijalle on näytetty vain puoli totuutta ja kulisseissa todelisuudessa on itketty verta. Ihmisiä ehkä johdetaan hitusen harhaan?

Mutta on se sen arvoista! Koneet ovat visuaalisesti jotain täysin uutta. Koskaan ennen ei ole koti-oloissa yhdistetty kahta näin radikaalia elemnettiä kuin neste ja elektroniikka. Tällaista ratkaisua mietittiin jo pieninäpoikina ylä-asteella, että jos saisi tietokone kotelon täytettyä vedellä ja että se vielä toimisi – Kyllä olisi viileä ratkaisu. Onneksi isät tai äidit ottivat yleensä tässävaiheessa luulot pois. Kun tähän yhdistää vielä erilaiset valot, lasin ja tietokonehuoneen vallitsevan pimeyden niin voisin sanoa että paketti on valmis. Kyllä on kaunista katseltavaa. Jopa tyttöystäväni hyväksyi koneen jo eräänlaisena sisustuselementtinä vähän kuin akvaarion.

Visuaalisuuden lisäksi se myös toimii. Osat pysyvät viileinä vaikka konetta kuormittaisikin hitusen enemän kuin normaali olosuhteissa. Ja vaikka öljy on lämmenyt kolmesti yli 50 asteen ja se on sen seurauksena fyysisesti täysin sammunut, silti mikään osa ei ole mennyt (vielä) rikki.

Toimivuuden ja visuaalisuuden lisäksi koneen rakentajaa ja konetta yhdistää epäinhimillinen tunneside. Vaikka välillä tuntuukin että tämä rakkaussuhde ei todelakaan ole molemminpuoleista. Kun rakentaa itse jotain ihan alustalähtien ja antaa muiden vain korkeintaan auttaa tai neuvoa niin laitteesta tulee yllättävänkin tärkeä sinulle ja olet siitä ylpeä. “Minä olen tämän rakentanut, se toimii ja olen pirun ylpeä siitä”.

– Samuli Latvala
Kantapäänkautta http://www.oilcomputer.org

4 Responses to “Öljyjäähdytyksen iloa ja riemua”

  1. Svabari Says:

    Kertoisiko hieman minkälaisia osia käytit? Mitä piti eristää ja miten. Pakkohan jokaisen jannun on myöntää että saatanan hieno peli on. GJ!

  2. Toni Alenius Says:

    Hieno projekti, ja tosiaan, lista toimiviksi havaituista osista ja ratkaisuista olisi kätevä, moni muukin varmaan harkitsee öljyjäähdytyksen kokeilua, muttei halua ottaa riskiä koneen tuhoutumisen pelossa.

  3. Samsunix (aka Samuli. L) Says:

    No voi hyvänenaika “Kantapäänkautta http://www.oilcomputer.org
    “podvodnik” kohdasta löytyy mun käyttämä setappi, mutta tuo toimii 100% varmasti millä tahansa amd kantaisella emolla ja rossulla Ilman, että mitään tarvitsee eristää. Pentteje en ole vielä kokeillut. Testatkaa vanhalla raudalla ennenkuin upotatte niitä 1 000 €uron osia mihinkään. Tai edes taskulaskimella.

  4. Fri13 Says:

    Hmm… Minulle tuosta ei olisi mitään hyötyä paitsi äänen suhteen. Lämmöt pysyvät perus AMD tuulettimella 4000+ X2 (65w) 22C pinnassa työpöytä/video käytössä. Doom3 tai UT3 pelejä pelatessa taas lämmöt nousevat 42-47C mutta sitten kun pelin lopettaa niin kymmenen minuutin päästä taas lämmöt on jo 24-25C paikkeila ja 20min päästä lopettamisesta ihan kuin mitään ei olisi pelannut. Koneessa tosiaan vain 12CM kotelotuuletin 2800RPM ja kyseisen prosessorin mukana tullut kitti tuuletin 3500RPM.
    Emolevyn northbridge on 42C lämmössä koko ajan (passiivinen) ja GPU on työpöytäkäytössä 42C Nvidian mittarien mukaan mutta se onkin minimissä. Pitäisi katsoa jotain softaa jolla voisi nähdä paremmin GPU lämmöt. Mutta eivät nouse kuin yli 50C pelatessa.
    Huoneen lämpötila ilmanottosuuaukon kohdalla on 21.5 astetta ja jos talvellat tuuletta niin että lattian lämpötila putoaa 18 asteen paikkeille niin CPU lämmöt putoaa 19-20C paikkeille.

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen alkuperäisiltä keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut käyttäjiä varten hyvät ohjeet Apua voi pyytää myös keskustelupalstoilta tai Discourse/Telegram-keskusteluissa (ks alla).

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!