Paljon puhuttu vapaus

Keskustelualueilla tuli puheeksi, että pieni selvennys vapaista ohjelmistoista voisi olla paikallaan, jos jo sana itsessään joitain mietityttää. Koko käsitettä ei Ubuntun arkikäytössä tarvitse juuri miettiä, mutta tämä vapaus ja se miten se määritellään on kuitenkin kantava voima koko tässä mullistuksessa, joka saa ihmiset ja yritykset ympäri maailmaa yhteen tekemään parempia ohjelmistoja maan päälle ja avaruuteen. Kun pelisäännöt ovat selvät, kaikki tietävät pelaavansa sekä omaan pussiin että yhteiseksi hyväksi.

Yksi oleellinen ymmärrettävä asia on, että Linuxissa ja muissa vapaissa ohjelmistoissa ei ole kyse epäkaupallisista ohjelmista, vaan kyse on vastakohdasta suljetuille ohjelmistoille, joiden käyttö on aina jollain tavalla rajoitettua. Jos Linux olisi epäkaupallinen, tai tarkemmin sanoen jos Linus Torvalds olisi Linux-ytimensä sellaiseksi vaatinut alun alkaen, ei sen ympärillä pyörisi nykypäivänä miljardien liiketoimintaa. Meillä tuskin myöskään olisi Ubuntua sellaisena kuin se nykyään on, sen verran tärkeää on toimiva yhteistyö (ja rahaliikenne) yritysten, yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen välillä – kunhan lopputuloksena on vapaita ohjelmistoja jotka pitävät mahdollisen kaupallisen kilpailun aidosti tasapuolisena.

Tärkeitä määritelmiä vai hiusten halkomista?
GNU-projektilla on melko hyvä esitys yleisesti hyväksytystä vapaan ohjelmiston määritelmästä. Jokaisella vapaan ohjelmiston käyttäjällä on vapaudet 1. käyttää, 2. tutkia (edellyttää lähdekoodin avoimuuden), 3. muokata ja 4. edelleenjakaa ohjelmistoa haluamillaan tavoilla. Sana vapaa (englanniksi free, mutta usein myös erotukseksi ilmaisesta libre) on tarpeen siinä vaiheessa, kun “avoimuudella” tarkoitetaan esim. kohtaa 2 mutta muiden kohtien suhteen on rajoituksia. Siksi jotkut vastustavat puhetta avoimesta lähdekoodista, sillä pelko on siitä että termiä aletaan kuitenkin “väärinkäyttää” jossain vaiheessa kaikkien muiden hyvistä tarkoituksista huolimatta. Esimerkkinä avoimella lähdekoodilla itseään mainostava Scilab-ohjelmisto kieltää muokattujen versioiden tietyn käytön. Scilab ei löydy Ubuntun “avoimen lähdekoodin” ohjelmalähteistä, vaan käyttörajoitettujen ohjelmistojen “multiverse”-varastosta. On siis huomattavaa, että Ubuntu(kin) käyttää termiä avoin lähdekoodi sen yleisyyden vuoksi, mutta todellisuudessa tarkoittaa nimenomaan vapaita ohjelmistoja. GNU-projektin määritelmän lisäksi Ubuntu on Debianiin perustuvana vahvasti sitoutunut ehkä tarkemmin samat vaatimukset esittävään Debianin vapaiden ohjelmistojen ohjeistoon.

Syvemmälle…
Näiden neljän vapauden lisäksi monissa vapaiden ohjelmistojen lisensseissä (jotka siis esittävät nämä ehdot joilla ohjelmaa saa käyttää) on vielä vaatimus, että nämä kaikki vapaudet tarjotaan edelleen esim. kaikille muokatun ohjelman vastaanottajille. Peruste tälle on se, että muutoin ohjelma voi ikään kuin muuttua epävapaaksi. Tämä on se voima jolla toivotaan, ilmeisen toimivasti esimerkiksi Linuxin kehittyvän voimallisesti, koska kaikkien Linuxia kehittävien ja sitä esim. tuotteissaan edelleenjakavien tahojen tulee antaa muutoksensa tuotteiden vastaanottajien nähtäville heidän sitä halutessaan. Tavalliset ihmisethän eivät tunnetusti välitä muusta kuin siitä onko jokin ilmainen, joten riittävän isoilla resursseilla varustettu taho voisi ilman tätä vaatimusta ottaa aiemman vapaan ohjelmiston, tehdä siihen huomattavasti parannuksia, sulkea koodin ja eräällä tavalla tappaa ihmisten kiinnostuksen siihen aiempaan, oikeasti vapaaseen versioon.

Edellisessä kappaleessa kuvattuja ns. copyleft-lisenssejä ovat muiden muassa Linux-ytimen käyttämä, suosituin avoimen lähdekoodin lisenssi GPL, Wikipediankin käyttämä GFDL-sisältölisenssi sekä Creative Commonsin lisenssipaljoudesta Nimi mainittava – Sama lisenssi. Vaatimuksen tekemättä jättävät muiden muassa BSD-lisenssit, joilla on myös tehty monia vapaita ohjelmia joita Ubuntussakin käytetään. Voimakkaasti BSD-lisenssejä kannattavien mielestä vapauden säilyttämisen vaatimus on rajoitus, ei vapaus, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että turhempaa “taistelun” aihetta saa hakea. Lisenssit ovat kuitenkin yleinen väittelyn/keskustelun kohde, usein asiaa tuntemattomien toimesta. Viime aikoina on joka tapauksessa laajemmin ymmärretty, että ainakaan lisenssien lukumäärää ei pitäisi turhan päiten lisätä. Esimerkiksi Sun julkaisee nyt sekä Javan että luultavasti myös Solaris-käyttöjärjestelmänsä GPL:n alaisuuteen tämän vuoden aikana, mistä kiitos heille. Ubuntukin saa Javan avaamisen myötä täyden Java-tuen oletusasennukseensa tämän avulla jatkossa.

…ja takaisin normaalimaailmaan
Ubuntun peruskäytössä tällä kaikella ei välttämättä ole kovin suurta merkitystä, minkä takia niillä ei tarvitse liikaa päätänsä vaivata, jos ei halua. Yleisimmin asiaan törmää, kun Ubuntu on päättänyt välttää jotain epävapaata ohjelmistoa oletusasennuksessaan (Flash, Java ennen sen avaamista), tai jos jossain asiassa ovat viisaat lainsäätäjät välillisesti kieltäneet tai “melkein kieltäneet” olemassa olevan vapaan ohjelmiston levittämisen monissa maissa (monien videotiedostotyyppien soitto, DVD-katselueston ohitus).

Vapaan ohjelmiston määritelmä on asia, joka varmistaa että Ubuntunkin kaltaiset tuotteet ovat tulevaisuudessakin mahdollisia – ihmisen ahneuttakaan kun ei kannata koskaan aliarvioida. Pääasia kuitenkin tällä hetkellä on, että ihmiset eri puolilla maapalloa työskentelevät tavalla tai toisella sekä oman että yhteisen edun hyväksi. Samalla meillä Ubuntun ja muiden Linux-jakeluiden käyttäjillä on aivan mahdottoman hyvä, ja vapaa järjestelmä tietokoneidemme käyttöön.

Timo Jyrinki

Tällä sivulla oleva materiaali on käytettävissä Creative Commons Nimi mainittava 2.5 -lisenssillä.