Suomenkielinen pikaopas ja Desktop CD madaltavat kynnystä Ubuntun käyttöönottoon

sangecdOsuuskunta Sange on julkaissut Ubuntu Linux – käyttäjän pikaoppaan sekä suomenkielisen version Ubuntu 7.04 Desktop CD:stä. CD on muuten sama kuin alkuperäinen Ubuntu CD, mutta se pitää sisällään suomenkieliset kielipaketit. Levy käynnistyykin oletuksena suomeksi. Ubuntun toimiminen omalla äidinkielellä on tärkeä asia myös monelle suomalaiselle ja siksi levylle on varmastikin oma tärkeä tehtävänsä.

Pikaopas perustuu osittain Ubuntu tutuksi -wikikirjaan, joten koko opas on lisensoitu samojen ehtojen mukaisesti. Ulkoasultaan opas on parikymmentä sivuinen A5-kokoa oleva vihkonen. Kustantajan mukaan tarkoituksena on ollut pitää sisältö tiiviinä, jotta “käyttäjät oikeasti jaksaisivat lukea sen”.

Pikaoppaan alussa esitellään Linuxia yleisesti ja selitetään keskeisiä käsitteitä, kuten avoin lähdekoodi, jakeluversio ja työpöytäympäristö. Desktop CD:n käyttäminen ja Ubuntun asentaminen pysyvästi käydään läpi parilla sivulla. Tekijöiden mukaan opas on alun perin tarkoitettu Linux-tuen asiakkaille, joilla on jo käytössään valmiiksi asennettu Ubuntu. Tekstissä olisi kuitenkin ollut paikallaan mainita, että suomenkielinen asennusopas löytyy Ubuntu Suomen kotisivuilta.

Ubuntun peruskäyttöä käydään oppaassa läpi lyhyehkösti. Tekstissä esitellään Ubuntun oletusohjelmat eri toimintoja varten. Tietoturvaan ja salasanoihin liittyviä asioita painotetaan monessa kohtaa. Opas selventää myös keskeisimpiä eroavaisuuksia Ubuntun ja Windowsin välillä ja esitellään perusylläpitoon liittyvät asiat.

Pikaopas on hyvä johdatus Ubuntun käyttöön, mutta siinä on muutamia puutteita, jotka toivoisi korjattavan mahdollisia seuraavia versioita tehtäessä. Ensinnäkin kieliasun hiomiseen olisi kannattanut käyttää enemmän aikaa. Oppaan kieli on monin paikoin varsin kankeaa. Tämä tosin on ongelmana myös alkuperäisessä wikikirjassakin.

Toiseksi pikaopas voisi käsitellä laajemmin niitä keskeisimpiä ongelmakohtia, jotka vaivaavat useimpia uusia Ubuntun käyttäjiä. Ohjelmapakettienhallinnan perusperiaate kaipaisi laajempaa selventämistä, sillä sen ymmärtäminen on kaikkein tärkein asia uudelle käyttäjälle. Myös multimediakodeekkien, näytönohjaimen suljettujen ajureiden käyttöönottoa ja Ubuntun hakemistorakennetta olisi ollut syytä käsitellä oppaassa.

Joka tapauksessa osuuskunta Sange on tehnyt tärkeää työtä oppaan kustantamisessa ja se on hyvä kylkiäinen Ubuntu Desktop CD:n kanssa jaettavaksi. CD ja pikaopas ovatkin yhdessä hyvä lahjaidea! Sange on luvannut lahjoittaa jokaisesta myydystä CD:stä yhden euron Ubuntun tukemiseen.

Mikko Huovila

8 Responses to “Suomenkielinen pikaopas ja Desktop CD madaltavat kynnystä Ubuntun käyttöönottoon”

  1. peran Says:

    Joops, se on ihan hyvä opas, ja Sange on julkaissut siitä PDF:n vapaasti ladattavaksi (näyttäisi olevan ainakin yksityishenkilöille). Varsinainen ostettava vihko on tulostettu hyvälle paperille. (Ilmeisesti sitä oli siis myynnissä Feistyn julkistamistilaisuudessa).

  2. Timo Jyrinki Says:

    Nämä ovat kyllä hyviä juttuja. Tosiaan paikoitellen huono kielen käyttö antaa vähän tarvittavaa amatöörimäisemmän kuvan, mutta toista painosta odotellessa.

    Samat suomen kielipaketithan ovat myös Nordic Editionin mukana. Molemmissa erona alkuperäiseen on lähinnä se, että jo asennusta ennen Ubuntu on suomenkielinen, kun virallisella levyllä koko suomen kielen tuki ladataan vasta asennettaessa.

    “Ubuntu Linux”:ia ei muuten ole olemassa, jakelun nimi on Ubuntu ja sillä on olemassa slogan Ubuntu – Linux for Human Beings.

  3. Otto Kekäläinen Says:

    Nordic Editioniin verrattuna tekemässäni suomenkielisessä Ubuntu-CD:ssä on myös se ero, että Windowsissa aukeava autorun-ohjesivu on suomenkielinen. Oman kokemukseni mukaan yllättävän moni laittaa CD:n sisään Windowsiin ensin olettaen, että se käynnistyisi siellä. Nyt kun käyttäjälle tulee lyhyt ohjesivu, joka kertoo miten CD pitää käynnistää, joten hän pääsee eteenpäin.

  4. Keijo Räävi Says:

    Ubuntun pikaoppaassa on käsittämättömiä valheita ja pahin niistä väite että “linux on paljon toimivampi käyttöjärjestelmä kuin windows”.

    Asiahan on päinvastoin!

    Windowsin vanha vaiva eli kaatuilu on XP:n ja Vistan myötä historiaa. Linux sen sijaan kaatuu jo asennusvaiheessa!

    Linuxin “parempi tietoturva” on sekin pelkkää puppua.

    Lukekaa vaikka tietokone-lehdestä ICT-paneeli (2007/4). Suomen johtavat tietoturvagurut antavat armotonta huutia ubuntu-yhteisön naurettaville väitteille linuxin erinomaisuudesta suhteessa windowsiin.

  5. Risto H. Kurppa Says:

    Tormasin tassa eraaseen uuteen HP:n lappariin jossa on Vista ja luonnollisesti asennettu nippu kaikenlaistia ohjelmia aina Wordista alkaen. Kone kaynnistyy noin joka 70 kerta, muulluin hyytyy bluescreeniin. Eli kayttaja pyrkii valttamaan sammuttamista ja kayttaa erilaisia nukkumatiloja. Ja mitaan muuta ei liene tehtavissa kuin asentaa koko roska uudestaan – ja levyt on toisessa maanosassa. Ja kayttajan osaamistaso on todella vaisu niin han aikoo vieda koneen kauppaan takaisin ja sanoa etta se on rikki.

    Haluan talla osoittaa etta Vistankaan kanssa elama ei ole valttamatta autuasta. Ja aikomuksenani on muuten kirjoitella blogiin juttua Ubuntusta aloittelijan kasissa, ilman verkkoyhteytta. Ei mitaan rohkaisevaa katsottavaa.

  6. Jouko Says:

    “Linuxin “parempi tietoturva” on sekin pelkkää puppua.”

    Haluaako reikiä vai matoja? Vai sekä että?

    http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=31164

  7. Mikko Huovila Says:

    K Räävi: Tietoturvasta löydät faktoja tuolta:

    http://www.dwheeler.com/oss_fs_why.html#security

  8. Jari J Lehtinen Says:

    K.Rääville

    Olen tänä kesänäkin tienannut runsaasti euroja asiallisesti käytettyjen, mutta silti seonneiden XP-koneiden pelastuksesta(Ubuntuilla), puhumattakaan niistä vähemmän asiallisesti käytetyistä. Sen sijaan yksikään rakentamani Ununtu-installaatio ei ole seonnut. Ja työasemakäytössä linuxin tapa olla pitämättä portteja oletuksena auki luo tukevan pohjan tietoturvalle toisin kuin windowsien “portit auki maailamalle”-politiikka. Myöskin luokkakäytössä kokemukseni mukaan XP-koneiden käytettävyys on ollut n.80%, kun taas linux- ja Soraris-liuokissa käytettävyys on ollut 100% viimeisen vuoden aikana.

    Terveisin
    Jari J. Lehtinen
    wanhempi ATK-konsultti

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen alkuperäisiltä keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut käyttäjiä varten hyvät ohjeet Apua voi pyytää myös keskustelupalstoilta tai Discourse/Telegram-keskusteluissa (ks alla).

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!