Kannettavani kiintolevy alkoi täyttyä, joten valittavana oli ulkoinen kovalevy tai sisäisen kovalevyn vaihtaminen suurempaan. Hintaeroja ei suuremmin ole. Sisäinen tai ulkoinen (160 Gt:n) kovalevy irtoaa parilla satasella, mutta kätevämpi käytössä on tietenkin sisäinen kovalevy. Tosin sisäiseen kovalevyn joutuu asentamaan.
Valitsin siis sisäisen kovalevyn. Valintani takia etsin MikroBitin hintaseurannasta 2,5″-kovalevyjä. Valintani kohdistui SeaGate-merkkiseen, sillä viiden vuoden takuu houkutteli. Lisäksi sitä möi myös Verkkokauppa, josta olin myös ostanut koneen, vaikkakaan Verkkokaupassa kovalevyn hinta ei ollut halvin.
Konehan pitää saada auki, jotta aseman voi vaihtaa. Avaamiseen käy tavallinen pienipäinen ristipääruuvimeisseli. Ruuvit sain siis auki, mutta koneen koppapa pysyi sitkeästi kiinni. Siitä pettyneenä lähetin kyselypostia verkkokauppaan asennuspalvelusta ja ohjeista kotiasennukseen. Ylimalkaisen kotiasennusohjeistuksen perusteella valitsin asennuspalvelun.
Asennus on Helsingissä, mutten ole käymässä siellä. Turvauduin Helsinkiläiseen ystävään, joka suostui viemään koneen asennettavaksi. Mahdollisuudesta koneen postitus suoraan asentajalle jäi siis kysymättä, joten tilasin kaupasta asennuksen, 2,5” 160 Gt:n kovalevyn ja 2,5″ USB-kovalevykehikon. Kehikon avulla ajattelin pystyväni kopioimaan vanhasta kovalevystä uuteen kovalevyyn tiedot.
Valitettavasti kovalevy oli tilattava tuote, joten jouduin odottamaan tuotteen ilmestymistä maahantuojalta kauppaan. Ajattelin tekeväni tärkeät varmuuskopiot heti kovalevyn kauppaan saapumisen jälkeen, jotta varmasti kaikki tiedot tulisivat varmuuskopioitua. Se oli huono idea, eikä kannata muiden matkia, sillä kovalevyn tullessa kauppaan innoissani unohdin varmuuskopioida. Pakkasin kiireesti tietokoneeni postitettavaan kuntoon, kun olin pakannut muistin varmuuskopioiden ottamisen. No en enää viitsinyt avata pakettia ja tehdä varmuuskopioita, sillä olinhan tehnyt ne hiljattain (siis todellisuudessa kolme kuukautta sitten).
Lähetin koneen postiin kaverille ja pankkisiirrossa rahat. Kaveri sai koneen parin päivän päästä ja vei kauppaan asennettavaksi. Hiukan kylmä hiki oli otsalla. Saanko tiedot pelastettua vanhasta asemastani? Olin kuitenkin lomalla, joten tietokoneita ei pitäisi ajatella.
Viikon lomani aikana en saanut ilmoitusta suoritetusta asennuksesta (siis tekstiviestinä), joten lomani viimeisempinä päivinä otin yhteyttä puhelimitse ja kyselin asennuksen tilaa. No, se oli asennettu, joten soitin kaverilleni, joka haki samana päivänä, kun tuli Verkkokaupasta ilmoitus, että ne pitävät rekistereissä vielä viisi päivää. Verkkokaupan järjestelmässä oli tapahtui pieni virhe, kun työn valmistumisesta en saanut viestiä.
Kaverini haki ja lähetti koneen takaisin minulle. Samalla hän lähetti pyynnöstäni lähetystunnuksen, jonka avulla seurasin koneen paluuta postin sivuilta. Kun lähetys saapui postiin, kävin hakemassa sen heti ennen kuin pakettikortti tuli postissa – kätevää ja nopeaa. (Paketti kulki yhdessä vuorokaudessa).
Koneen saatuani asensin siihen taas Ubuntun. Testasin sitten kehikkoa, ja Ubuntu tunnisti siinä olevan kovalevyn. Ubuntu siis asentui yhtä helposti kuin aiemminkin.
Vanhojen tietojen siirto uuteen koneeseen tein seuraavasti:
- Käynnistin Ubuntu Live:n
- Asensin Ubuntu Live:ltä Ubuntun haluamaani hakemistohierarkiaan. (Home:n laitoin omaan hierarkiaan. (25 Gt juureen, 2 Gt swap ja loput /homeen)
- Buuttasin Ubuntun uudestaan Live:stä
- Laitoin kehikon, jossa siis on vanha asemani koneeseen kiinni.
- mounttasin partitiot
- kopioin vanhasta kovalevystä kaikki tiedot uuteen kovalevyyn säilyttäen oikeudet.
cp -a polku_lähde/* polku_kohde/.
cp -a polku_lähde/.* polku_kohde/.
Jostain syystä tarvitsi myös tuon jälkeisen rivin, jotta asetustiedostotkin tuli kopioitua. Jälkimmäisen katkaisin CTRL-C:llä, koska näytti menevän jumiin, eihän niitä asetustiedostoja kuitenkaan paljoa pitäisi olla.
Huom. Ennen kopioimista tulee tallettaa /etc/fstab, sillä muuten Edgyssä tulee kopioitua vääräksi ko. tiedosto. Asentaessa Ubuntua Live-CD:ltä on annettava tietokoneen nimeksi sama kuin vanhassa kovalevyssä. (Jos antaa koneen nimen väärin, niin ei tule kirjoitusoikeuksia omaan kansioon. Kokeillessani uudestaan asennuksia, huomasin parin epäonnistuneiden asennuskertojen jälkeen)).
Muutaman päivän aikana en ole huomannut koneessani mitään merkittävimpiä epävakausongelmia, joten ilmeisesti kyseinen asennustapa on ihan kohtuullinen laiskalle asentajalle. Nopea tapa se nyt ainakin on.
peran
February 28th, 2007 at 12:28
Piilotetut .-tiedostot tosiaan pitää kopioida erikseen, ja tuossa tuleekin yleinen ongelma vastaan. Antamasi määrite .* kopioi _myös_ “.” (nykyisen hakemiston kaikki tiedostot, ei vain piilotetut) ja “..” (_ylemmän_ hakemiston tiedostot) -rakenteet. Oikea tapa olisi ollut cp -a polku_lähde/.[a-z]* polku_kohde/, mutta tätä eivät kaikki tiedä, koska ei sitä missään yksinkertaisissa ohjeissa yms. mainita. Luultavasti yksi asia, joka parikymmentä vuotta sitten on ollut niin yksinkertainen juttu että “kaikki unixin käyttäjäthän sen tietää” 🙂
March 3rd, 2007 at 12:03
. -tiedostojen erikseen kopionti ei ole tarpeen, kun kopioi lähdehakemiston kohdehakemistoon rekursiivisesti Tietenkin jos rekursio ei käy, ei tuota voi käyttää.
cp -ar polku_lähde/. polku_kohde
Tai vaikkapa tarrilla sama:
tar cf – polku_lähde/. | ( cd polku_kohde; tar xfp -)
March 4th, 2007 at 12:42
Tosiaan. Yritin itse piilotiedostojen kopiointia cp -a .* , komento ei todellakaan mennyt jumiin, vaan se alkoi kopioida koko kiintolevyn sisältöä kohdehakemistoon.
March 26th, 2007 at 23:45
“rsync -auvH lähde/ kohde/” hoitaa asian piilotiedostoja ja oikeuksia myöten. 🙂