Ubuntu Suomi Joulupata-keräyksessä

Ubuntu Suomen lähes perinteinen Joulupata keräyspotti on avattu.

Menneinä vuosina yhteisöpottimme ovat kasvaneet huomattaviksi, vuonna 2006 Ubuntu Suomen yhteisö keräsi upean 2709 euron potin, ja vuoden 2007 pottikin oli varsin komea, 1034 euroa. Viime vuoden potti jäi 422 euroon, joten pistäkäämme paremmaksi tänä vuonna. Lahjoittajat pysyvät anonyymeinä, ainoastaan lahjoitetut summat tulevat näkyviin.

Osallistua voi käyttäen verkkopankkitunnuksia, eikä siihen kulu kuin pari minuuttia aikaa. Kyseessä ei ole kilpailu siitä kuka lahjoittaa eniten, vaan jokainen joka haluaa lahjoittaa, tekee sen omien resurssiensa rajoissa. Pieni, muutamankin euron summa on hyväntekeväisyyttä!

Klikkaa minua osallistuaksesi!

Kiitos!

Joulupadan varojen jakaminen

Joulupadan varat jaetaan heti joulun läheisyydessä ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille ja muille syrjäytyneille ihmisille, jotka tulevat sitä itse pyytämään tai joiden läheiset ovat toivoneet heille apua. Suuri osa avusta jaetaan Pelastusarmeijan Joulujuhlissa ympäri Suomea suoraan ruokana ja muina tuotteina.

Pelastusarmeijan sosiaalipalvelun avustustyöntekijät ovat joutuneet todistamaan erityisesti lapsiperheiden taloudellisten vaikeuksien edelleen lisääntyneen. Lisäksi pitkäaikaistyöttömyys on nykyisellään tuhansien ihmisten toimeentulon kaventajana ja se merkitsee monen kohdalla ennen pitkää myös terveys- ja mielenterveysongelmia.

Roolijako

Vaikka Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna varsin toimiva valtiollinen sosiaaliturva, se ei riitä auttamaan jokaista avuntarvitsijaa. Sekä valtion sosiaalirahat että henkilöresurssit ovat rajalliset. Tämän järjestelmän rinnalla tarvitaan myös muuta avustustoimintaa ja avustusjärjestöjä. Näin on ollut kautta historian.

Väärinkäytökset

Kaikenlaiset avustustyön hyväksikäytöt on pyritty estämään erilaisilla käytännönratkaisuilla. Esim. alkoholia ei lahjakorteilla voi ostaa lainkaan. Lisäksi mahdollisimman suuri osa avusta pyritään jakamaan suoraan tuotteina.
Kustannustehokkuus

Joulupata on tunnetusti yksi kustannustehokkaimmista avustusmuodoista. Pelastusarmeijan kulut ovat jokaisessa kaupungissa hyvin pienet ja suuri osa työstä tehdään talkoovoimin. Avustusvaroilla hankittavista tuotteista on pystytty sopimaan monilla paikkakunnilla omakustannushintoja ja toiset kauppiaat antavat osan ruoasta ja tavaroista omana lahjoituksenaan, ilmaiseksi. Lisäksi välikäsiä vähentää se, että avun jakaminen tapahtuu kullakin paikkakunnalla suoraan kädestä käteen.

Tilinpäätös: Joulupata 2009

Viranomaisille annetun kokonaistilinpäätöksen mukaan (toukokuu 2009) Pelastusarmeijan Joulupadan saamat lahjoitukset (padoilla kerätyt, rahalahjoitukset, Joulupata.fi) olivat vuonna 2009 yhteensä 1.041.208,45 euroa ja keräyskulut yhteensä 35.835,17 euroa eli noin 3,44 %. Tämä tarkoittaa sitä, että 96,56 % annetuista lahjoituksista todella menee perille.

Uskonto ja puolueettomuus

Pelastusarmeija on hengellinen ja sosiaalinen liike. Se ei kuitenkaan edellytä mitään tiettyä vakaumusta avustamisen ehtona. Esim. Helsingissä avustettavien joukkoon kuuluu niin muslimeja kuin kristittyjä ja ateistejakin.

Pelastusarmeija ei arvioi avun antajia tai saajia heidän uskonnon, poliittisen vakaumuksen, rodun tai elintapojen perusteella. Apua annetaan ja vastaanotetaan siellä missä se on mahdollista.

3 Responses to “Ubuntu Suomi Joulupata-keräyksessä”

  1. Tomin Says:

    Tämä on sellainen juttu, josta olisi syytä mainita myös keskustelualueilla. 🙂

  2. E.K.Virtanen Says:

    Jep, perinteisesti osallistun ubuntun joulupatakeräykseen.
    Ja foorumille ilmoitusta ASAP. Eihän tuolla potissa ole vasta kuin 50e. Kyllä me nyt aina pari sataa saadaan kasaan.

  3. Mistofeles Says:

    Täysi kannatukseni Pelastusarmeijan sosiaaliselle toiminnalle.
    Pelastusarmeijalla on kevyt organiastio, eivätkä avustukset huku ‘toimintakuluihin’ eli johtajien taskuihin.
    Ei ole kukaan koskaan kysynyt, kumartelenko jumalia.
    Rautapadalla käynti on ollut monivuotinen joulunalustraditio.
    Tämä pehmopata helpottaa, jos on itse pois maisemista.

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen alkuperäisiltä keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut käyttäjiä varten hyvät ohjeet Apua voi pyytää myös keskustelupalstoilta tai Discourse/Telegram-keskusteluissa (ks alla).

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!